keskiviikko 30. elokuuta 2017

Nora Roberts: Julkinen salaisuus

Emma ei halunnut ajatella Darrenia, koska se teki ihan liian kipeää. Sitten hänet valtasi hirvittävä syyllisyys, koska hän yritti sulkea pikkuveljen mielestään.

Kirjaston vaihtohyllystä löytynyt Julkinen salaisuus (1991) oli minulle vierasta Robertsia. Vaikkakin hyvin samantyyppinen kuin Robertsin Suloinen kosto, joka aikanaan nuorena tyttönä teki minusta Robertsin ihailijan. Sen veroista ei hänen nykytuotannossaan ole.

Julkisen salaisuuden päähenkilö on Emma, jonka menneisyyteen liittyy tragedia: Emma on ollut paikalla, kun hänen pikkuveljensä Darren on yritetty siepata. Siinä rytäkässä Darren menehtyi, eikä Emman perhe koskaan toipunut siitä.


Kun Emma aikuisena alkaa muistella tapahtunutta, joku huolestuu, ja pian myös Emma on vaarassa.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Tuija Lehtinen: Nappikaupan naiset ja Morsiuskamari

- Mitä sinä täällä teet? kysyin sitten.
- Etsin tietenkin akkaa itselleni, hän tokaisi.
- Napin ompelijaa, nyökkäsin ymmärtäväisesti.
- Päreen polttajaa, hän täydensi.
- Väitätkö sinä, että minä käyn sinun hermoillesi? hämmästyin.

Vietin kesällä hieman lomaa kirjallisuudesta lukemalla tuttua ja turvallista viihdekirjallisuutta. Molemmat lukemani Tuija Lehtisen romaanit edustavat lähinnä kioskikirjallisuustasoa, eivät missään nimessä mitään erityistä Tuija Lehtisen parhaimmistoa.


Nappikaupan naiset (2009) kertoo Saskiasta, joka päätyy erinäisistä syistä töihin nappikauppaan, jota pitävät kaksi ikääntynyttä sisarusta. Kauppa tuntuu uinuvan asiakkaiden puutteesta, mutta Saskia pistää tuulemaan. Sitä paitsi nappikaupan ympäristöstä tuntuu löytyvän miehejä kuin - no, vaikka nappeja. Yhden kanssa on hyvä heittää huulta kuin veljen kanssa, toinen on kiihkeä, mutta katoaa aina omille teilleen ja kolmas tuntuu mukavalta ja turvalliselta. Löytyykö Saskian elämän mies samalta kadulta?

Ebba näki kalvenneet kasvoni ja kauhistuneen katseeni. Kohotti kätensä avuttomasti minua kohti ja sanoi tukahtuneesti:
- Arja, se on Arja. Joku ajoi sen yli...

Morsiuskamari (2013) jatkaa saman kadun tarinaa. Neela työskentelee kampaajana samalla kadulla kuin Saskian nappikauppaan perustama kahvila. Pelkän romantiikan lisäksi Morsiuskamarissa viritellään jännitystä: kadulla kuolee auto-onnettomuudessa vasta paikkakunnalle muuttanut Arja, joka on etsinyt tältä kadulta tuntematonta isäänsä. Oliko kyseessä onnettomuus, vai oliko tapahtuneen takana jotain muutakin?



Helmet-haasteeseen kohta 39. Ikääntymisestä kertova kirja (Nappikaupan naiset). Uudelleen luettua -haasteeseen molemmat.

perjantai 25. elokuuta 2017

Tuula Kallioniemi: Konsta, eka A

Konstaa hermostuttaa. Hän pelkää, ettei opi koskaan lukemaan. Kuinka sitten käy? Istuuko Konsta vielä vanhana vaarina pikkulasten kanssa samassa luokkahuoneessa?

Maailma tuntuu olevan täynnä laadukasta lastenkirjallisuutta. Ehdimme lukea lasten kanssa raivostuttavan vähän, myös Konsta, eka A:n lukemiseen meni monta viikkoa ääneen luettuna iltasatuaikaan. Toivon oman ekaluokkalaiseni innostuvan lukemisesta (heti kun oppii lukemaan), niin että voisimme lukea vaikka vuorotellen. Meillä on jo jonossa monta kirjaa, kuten nyt vaikka Me Rosvolat (jonka katsoimme kesällä elokuvana, ja haluamme ehdottomasti lukea myös kirjana). Omia vanhoja suosikkejani tietysti mielelläni myös suosittelisin lapsilleni, mutta hieman epäilen, että lukuintoa herättelee paremmin joku vähän nykyaikaisempi tarina. Kuten nyt vaikka Konsta, eka A (2004).

Konsta lähtee siis eka luokalle, jännittää koulun alkua, sitä oppiiko lukemaan, mitä tapahtuu jos myöhästyy, oppiiko Konsta lukemaan tai onko puheopetuksessa mitään järkeä. Tai miten pitäisi suhtautua kirosanoihin. Hihitimme monessa kohtaa ääneen yhdessä, vaikkakin lapsille piti hieman selittää, miksi äiti purskahti nauruun Konstan opetellessa Maamme-laulua "Oi maamme Suomi synninmaa".



Monet Konstan ajatukset ja tilanteet tuntuvat tutulta uuden ekaluokkalaisen äidistä, ja tuntuivat kiinnostavan myös itse ekaluokkalaistakin. Palaamme varmasti Konstan pariin uudelleenkin!

- Minä pidän tänään vapaapäivän, Konsta ilmoittaa.
Äiti huokaa ja sanoo, ettei se käy. Kouluun pitää mennä joka päivä.

perjantai 11. elokuuta 2017

Astrid Lindgren: Se pikkuinen Lotta

Lotta oli vihainen jo tullessaan, mutta nyt hän suorastaan vimmastui. Ensin ei annettu muuta päällepantavaa kuin se ruma pusero, joka kutitti ja pisteli, ja nyt ei saanut ruokaakaan. Kyllä äiti oli tuhma.
- Tuhma äiti! huusi Lotta ja polki jalkaa.

Astrid Lindgrenin lastenkirja Se pikkuinen Lotta (alkuperäisteos 1961, suomennos 1962, tarkistettu 2017) pääsi yllättämään iloisesti! Hauska, nopealukuinen, kiinnostava, jopa koukuttava, jos nyt lastenkirjasta voi niin sanoa. Kohdeyleisö (5- ja 7-vuotiaat) pitivät kovasti, samoin äiti.

Lotta, 5 vuotta, riitaantuu äitinsä kanssa, sillä äiti käskee pukea päälle ihan tyhmän puseron! Meidän lapset pystyivät ilmeisesti täydellisesti samaistumaan Lottaan, perheen äiti (siis minä) taas pystyin samaistumaan äitiin, joka sanoo, että Lotta voi olla sitten vaikka alasti, jos ei kerran pue päälleen. Sitten tapahtuu jotain, jota ei ehkä tapahtuisi nykyään (tai mistä ei ainakaan kirjoiteta kirjoja): äiti lähtee kauppaan ja Lotta jää yksin kotiin, kun ei kerran ole vaatteita päällä. Lotta vimmastuu ja päättää muuttaa pois kotoa. Huolestuneille äideille kerrottakoon: Lotalla ei ole hätää koko aikana.



- Arvaas, kuka tänä iltana itkee ja murehtii. Sinun isärukkasi. Menen lastenhuoneeseen sanomaan lapsilleni hyvä yötä, ja yksi sänky onkin tyhjänä. Lotta on poissa.
- Ei sille enää mitään mahda, sanoi Lotta.

Mitä tapahtuu? Palaako Lotta kotiin? Jääkö hän ikuisiksi ajoiksi asumaan muualle? Tekevätkö Lotta ja äiti sovinnon? Oli ihan pakko lukea eteenpäin, jotta tietäisimme, joten iltasatukirjan lukuun kannattaa varata runsaasti aikaa.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Maeve Binchy: Talo Dublinissa

Hilary Moran ei antanut Danny Lynchille koskaan täysin anteeksi sitä, ettei tämä ollut sinä yönä vaimonsa luona. Tottahan Hilary oli kuullut, että kaikelle oli selityksensä ja että erinäiset seikat olivat luottamuksellisia, eikä Ria itse kantanut kaunaa. Kukaan muu ei kuitenkaan ollut kuullut, kuinka Ria oli synnytyksen pitkinä tunteina vaikeroinut odottaessaan Dannya.

Talo Dublinissa on julkaistu suomeksi 1999, ja kirjoitettu 1998. Ei siis kännyköitä! Netin käyttöä opetellaan, ja sähköpostit tulevat vielä tietokoneeseen. Kirja sijoittuu Maeve Binchyn tuotannon keskivaiheille ja on toistaiseksi varhaisin teos, jonka olen häneltä lukenut. Jostain luin kommentin, että alkupään kirjat ovat jotenkin sujuvampia kuin viimeisimmät kirjat, ja tämän kirjan perusteella olisin valmis sen allekirjoittamaan. Vaikka tyyli on ehdottomasti samaa kuin myöhemmissäkin lukemissani kirjoissa, tulee tästä jotenkin olo, että kirjaan on paneuduttu enemmän kuin myöhempiin. Ei ole turvauduttu helppoihin ratkaisuihin, kierrätetty aiheita ja henkilöitä muista romaaneista (tai mistä minä tiedän, vaikka olisikin, kun en kerran ole lukenut tätä aiempia kirjoja). Ainakin teema tuntuu virkistävästi erilaiselta kuin muissa Binchyltä lukemissani kirjoissa.



Kirjassa seurataan pääasiassa irlantilaisen Rian elämää ja Binchylle tuttuun tyyliin aloitetaan todella, todella kaukaa. Aloituskappaleessa puhutaan Rian syntymässä, ja nopeasti päästään elokuvateatteriin pussailemaan 15-vuotiaan Rian kanssa. Sen jälkeen ensimmäinen puolikas kirjaa kuvataankin Rian onnellista liittoa Dannyn kanssa, jonka aikana heidän yhteiset lapsensa kasvavat teini-ikäisiksi.

Sitten vasta alkaa tapahtua, ja kirjan tapahtumat lähtevät käyntiin. Käy ilmi, että Dannysta on tulossa jälleen isä - ei kuitenkaan Rian kanssa, vaan uuden nuoren tyttöystävän. No, ei siinä mitään, Ria suhtautuu asiaan käytännöllisesti: Danny varmaan palaa vielä kotiin. On pakko, sillä heillähän on niin kaunis kotikin (juuri otsikossakin mainittu Talo Dublinissa). Kun niin ei näytä käyvän, Ria päättää matkustaa Amerikkaan kahdeksi kuukaudeksi ja vaihtaa siksi aikaa taloa Marilynin kanssa. Marilyn taas pakenee omia aaveitaan.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Silkkisukka repesi lopullisesti, kun työnsin varpaani neidon metallisen vaipan uurteisiin, mutta sain kuin sainkin nostetuksi oikean jalkani Mantan koukistuneen polven varaan. Hetken oli pakko tasata hengitystä. Lopulta uskalsin irrottaa toisen käteni patsaan olkapäästä niin että sain viskatuksi melkein muodottomaksi lionneen ylioppilaslakin neidon silmille.

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjassa siirrytään seuraavaan sukupolveen Ruokarouvan tyttären (2017) myötä. Luin viime syksynä sarjan edellisen osan Ruokarouva. Nyt tarina jatkuu Iidan tyttären Kirstin matkassa. Ymmärrän ratkaisun, ettei Idan tarinaa enää voinut jatkaa, mutta silti: Kirsti jää hieman etäisemmäksi kuin Iida. Ehkä se kuitenkin johtuu siitä, että Iidan matkassa on kuljettu jo pidemmän matkaa ja tilanne korjaantuu sarjan jatkuessa.

Uskottavuuden rajamailla kyllä mennään, kun Kirstin tie vie Pariisiin, ja ihan sattumalta hän tutustuu siellä mm. Ernest Hemingwayhin. Iidan vaiheet eri merkkihenkilöiden palveluksessa on vielä selitettävissä Suomen pienillä piireillä. No ei se mitään, Ruokarouvan tytärhän on ensisijaisesti viihdettä - hyvää, tarkasti taustoitettua, erinomaista historiallista draamaa, mutta viihdettä yhtä kaikki.

- Ilmeisesti mademoiselle oli sinuun tyytyväinen, Katariina supatti kumartuessaan näyttämään minulle, miten lyhyin pistoin täällä harsittiin. - Yleensä hän panee jokaisen tulokkaan ensin lakaisemaan lattiaa ainakin päiväksi ihan vain nähdäkseen, onko tällä kärsivällisyyttä.

Tämänkin kirjan kohdalla suosittelen tutustumaan kirjailijan Facebook-sivuun Syrjästäkatsojan tarinoita, jossa taustoitetaan henkilöitä ja tapahtumapaikkoja.

Helmet-lukuhaasteen kohta 49. Vuoden 2017 uutuuskirja.