keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Tuija Lehtinen: Mun ystävä Rufus ja Minun veljeni Jon

Kaksi vanhaa Tuija Lehtisen nuortenromaania omasta nuoruudestani pääsevät nyt yhtä aikaa blogattavaksi. Molemmat löytyivät SPR:n Kontista, eli joku ystävällinen sielu oli tyhjentänyt omaa kirjahyllyään, mistä nämä sitten bongasin 2 €/kpl luettavakseni.

Mun ystävä Rufus ilahdutti minua erityisesti. Se on tietääkseni Tuija Lehtisen toinen nuortenkirja ja julkaistu ensimmäisen kerran 1987. Olen lukenut sen nuorena tyttönä, ehkä kerran tai kaksi. Yritin monesti löytää sitä uudelleen luettavaksi, mutta se oli poistettu kirjastoista, eikä ole osunut silmiin kirppareillakaan. Mutta nyt pääsin verestämään muistoja.







- RUISKIS! Esa jäykisty seipääksi kesken pukemisen. - Äsken se oli Rufus ja nyt ilmeneekin että sun kämpässä paiskoo esineitä noin vaan se tarkkikselle kuuluva räyhäri.
- Se vasta hälyttävää ois jos se tekis mun kämpässä jotain muuta, mä en voinu olla naurahtamatta. Mutta Esan huumori oli unessa silloin. Se kieltäyty kuuntelemasta mitään selityksiä ja lähti.
Okei. Mä tappasin Ruiskiksen. Ilolla. Monta kertaa.

Lea soittaa tavoitteellisesti viulua ja seurustelee vakituisesti niissä ympyröissä tapaamansa Esan kanssa. Samalla luokalla oleva Ruiskis, häirikkö, jota ei ole paljon koulussa näkynyt, alkaa pyöriä Lean ympärillä, eikä Lea ymmärrä pitkään aikaan mistä on kyse.

No, olihan se kieltämättä vähän pettymys. Mun ystävä Rufus on kovin aikaansa sidottu romaani, siellä puhutaan Levyraadista ja sen juontajista (joita minäkään en muista, sillä olin tuolloin 3-vuotias). Ja koska olen lukenut Rufuksen nuorena vain sen kerran tai kaksi, tässä ei ollut samanlaista nostalgiaa ja hohtoa kuin niissä, jotka luin pari kertaa vuodessa monen vuoden ajan. Kirjassa on kuitenkin samaa huumoria, jota nuorena Lehtisen kirjoissa rakastin, ja kyllä tämä aivan kelpo kirja on.

Minun veljeni Jon sen sijaan on nuoruudessani kuulunut vakilukemistooni, ja sen arviointi on ehkä vähän vaikeaa näin vuosienkin jälkeen. Minun veljeni Jon on julkaistu 1992, ja mielestäni Tuija Lehtinen on ehkä ollut parhaimmillaan noihin aikoihin.

17-vuotias Nanna asuu yhdessä äidin, isän ja kolmen pikkusisaruksen kanssa täysin tyytyväisenä elämäänsä. Kunnes ympärillä alkaa pyörimään vaarallinen ja outo kundi, joka esittäytyy Joniksi, Nannan kaksoisveljeksi, josta Nanna ei ole koskaan kuullut mitään.

Jon saa tilapäisen asunnon Nannan luokkakaverin Tuomaksen luota, joka on ihastunut Nannaan ja joka uskoo että hädässä olevia pitää auttaa. Nanna yrittää pitää Jonin salassa kaikilta, mikä osoittautuu vaikeammaksi kuin Nanna uskoikaan, sillä Jon ei jatkakaan matkaansa niin nopeasti kuin Nanna olisi toivonut.

Jokin Jonissa sai mut varuilleen, vaikka tuntuikin kamalalta epäillä omasta veljestään että sillä voisi olla rikollisia ajatuksia. Mutta kun mä tiesin sen rahapulan ja sen ajatukset isästä ja mun kultalusikkaelämästä, niin mä vaiensin sisimmästäni äänet, jotka vakuutti ettei Jon varastaisi mitään siskonsa nenän alta. Mä päätin luottaa vaistooni, joka sanoi että vaikka veri oli vettä sakeampaa niin oma napa on kuitenkin jokaista lähempänä kuin toisen napa.


Minun veljeni Jon kerää Helmet-lukuhaasteesta kohdan 35. Kirjan nimessä on erisnimi.

Lisäksi osallistuu Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti