sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Klassikkohaaste 3. 31.7. Kalle Päätalo: Tammettu virta

- Mihin tuommosella votakalla hyökkäät? huutaa äiti pirtistä.
- Hiltu-Iikkaan. Siellä poijjat rupejaa höpöstelemään savotaa.
Sanon vastaukseni avatun oven raosta. Pelkään äidin lyövän julkiset kammat ja kiireestäni huolimatta ihmettelen hänen sanojaan:
- Mutta elä värkkäy siellä iltamyöhäseen! Että kerkiät tehä läksyt.

On aika nihkeää tarttua jälleen Kalle Päätalon mammuttiteokseen. Iijoki-sarjan toinen osa on 632 sivua paksu ja jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Tämä luku-urakka eteni merkittävästi nihkeämmin kuin edellinen Huonemiehen poika, jonka sain luettua maaliskuulla.

Riitu-äiti on taas tiineenä, Kalle käy kansakoulua ja osallistuu kylän lasten leikkeihin. Isä lupailee Kallelle jopa Oulun reissua, mutta se kariutuu. Korttipiru on saanut Kallenkin otteeseensa ja pitkin kirjaa kuvataan, mitä kaikkea Kalle joutuu tekemään ja varastamaan maksaakseen korttivelat. Päätalo ei kyllä maalaa itsestään kovin miellyttävää kuvaa. Luin Kirjavan kammarin postauksen paaaljon myöhemmästä Iijoki-osasta Pato murtuu, ja siinä Kirjavan kammarin Karoliina toteaa, että on vaikeaa olla Kallen puolella (liittyen hänen ensimmäisen avioliittonsa kariutumiseen). Ehkä tämä tyyli, jossa omia tekoja ei ainakaan kaunistella eikä selitellä, on sitten Päätalolle ominaista? Vaikea näin kahden kirjan perusteella sanoa.



Kun äiti laittoi minut Hiltu-Iikkaan kauppaan ja antoi rahan matkaani, sanoin palattuani tavaroiden maksaneen enemmän kuin olin Iikan kouraan antanut. Tässä saatoin mennä niinkin pitkälle, että äiti joskus sanoi: "Oliko nämä niin tyyriitä? Siitä Iikasta on tullu riettaanmoinen nylykyri... Uskovainen mies...

Kirjan loppupuolella Kallesta on tullut jo niin iso poika, että hän pääsee isänsä matkassa uittoon Pudasjärvelle ja saa palkkaakin. Savotta- ja uittokuvauksistaanhan Päätalo onkin tunnettu, joten niitä ilmeisesti on odotettavissa jatkossakin. Kirjassa ei muuten mielestäni kertaakaan sanota mitä aikaa eletään tai minkä ikäinen Kalle kirjassa on. Jotain blogitekstiä lukiessani ymmärsin, että ilmeisesti ollaan 1920-luvun lopussa ja Kalle on noin 10-vuotias.

- Kai me myös tälle nuorelle Päätalolle tehdään litviikki! Eikös poika vahtinut Korennon sillalla puomapuita...
- Ja oli silimä kovana kun ketunpesällä ollessa! Jakki älähti ja lisäsi: 
- Ja jumaliste Kassu oli jämeränä kelunsarvissa kun pyöritettiin pyrräitä Hirvasjärvellä.
Käänsin pääni pois. Häpesin ja pelkäsin mielenliikutuksen nostavan kyyneleet taas kerran silmiini.

Tammettu virta latisti Päätalo-tunnelmiani niin paljon, että nyt en tiedä milloin jatkan seuraavaan osaan. Aiheeltaan se kyllä kiinnostaisi, olen ymmärtänyt, että Päätalojen perheessä on raskaat ajat tiedossa, mutta en ole varma kestänkö tuota jaarittelua - ainakaan ihan heti.

Osallistun Päätalolla Klassikkohaaste 3:een, vaikka aluksi hieman epäröinkin.

Lisäksi Kirjaherbaarioon kerätään myös, sanalla "tammi". Ja Helmet-kirjahaasteeseen napataan kohta "perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja".

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Katri Kirkkopelto: Soiva metsä

Soiva metsä. Jean Sibeliuksen matkassa kertoo Jean Sibeliuksen tarinan lapsille. Jean on Janne-pappa, josta kirjan lapsenlapsi kertoo. Mukana on musiikki-cd, jossa on kuusi Sibeliuksen säveltämää kappaletta. Kuuntelimme niistä lastemme kanssa kaksi samalla kun luimme kirjaa. Musiikki on vähän toista kuin mitä lapset normaalisti radiosta kuuntelevat, ja ei ilmeisesti ihan heti iskenyt tulta.



Minä itse pidin tarinaa hyvänä ja kuvitusta kauniina, lapset 6- ja 4-vuotta eivät oikein innostuneet. Toinen arvioi Soivan metsän :| ja toinen :( -hymiöillä. Että eipä siitä sitten sen enempää. Viehättävä kirja joka tapauksessa, ja taas on yritetty hitunen sivistää lapsia, joten äiti valitsee hymiön :).

Kesäbingoon "lastenkirja".

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

J. K. Rowling: Huispaus kautta aikojen

Creaothceannin pelaajilla oli noidankattila pään päällä. Kun torvi törähti tai rumpu pärähti, jopa sata lumottua pikkukiveä ja isompaa murikkaa lähti putoamaan kohti maata sadan jalan korkeudesta, missä ne olivat leijuneet odottamassa. Creaothceannin pelaajat sinkoilivat ympäriinsä ja yrittivät pyydystää mahdollisimman monta kiveä noidankattilaansa.




Huispaus kautta aikojen on hyväntekeväisyyskirja, jonka tuotto meni Comic Reliefille. Se on lyhyt, noin 50 sivuinen tietokirja kuvitteellisesta urheilulajista nimeltä huispaus. Siinä kerrotaan lajin historiasta, kehittymisestä ja huispausjoukkueista ympäri maailmaa.

Huispaus kautta aikojen ei ollut minulle mikään erityinen lukukokemus, mutta se osallistuu kuitenkin Okklumeus-lukuhaasteeseen, jossa nyt neljä kirjaa luettuna.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kishwar Desai: Postimyyntilapset

Kaikki tämä tapahtui ennen kuin asiat menivät pieleen, ennen kuin Sonia sai hullun idean, joka vei häneltä vapauden. Miksi hän oli kehittänyt niin mielettömän ajatuksen vauvasta? Miksei hän ollut ymmärtänyt, että hän joutuisi pelinappulaksi erittäin monimutkaiselle kentälle?

Tuon kohtalokkaan päivän jokainen hetki pyöri hänen silmissään nyt, kun hän katsoi ympärilleen sairaalahuoneessa. Tämä olisi hänen uusi kotinsa vielä seuraavat kahdeksan kuukautta. Paikka alkoi tuntua aina vain enemmän vankilalta.

Postimyyntilapset (2013) keskitytään Intian sijaissynnyttäjiin, köyhiin naisiin, joilla ei ole elämässään vaihtoehtoja. Naisiin, jotka ovat valmiita synnyttämään lapsen vieraalla pariskunnalle saadakseen rahaa omille lapsilleen, taloon, elämään. Kirja herättää kysymyksen siitä, että vaikka kuinka yritetään varmistaa toiminnan eettisyys ja se, että naiset ovat mukana omasta vapaasta tahdostaan - onko silti niin? Ja kysymys, joka vaivaa ainakin minua: kuinka luopua lapsesta, jota on kantanut 9 kuukautta, vaikkei lapsella olisikaan omat geenit?



Englannista lähetettyjä alkioita juuttuu tulliin, mikä hankaloittaa klinikan toimintaa. Erään lapsen kohtalo huolestuttaa klinikan sosiaalityöntekijä Simran Singh. Lapsen vanhemmat kuolevat ennen luovutusta eikä sijaissynnyttäjääkään löydy mistään. Simran alkaa selvittää Amelia-vauvan kohtaloa, eikä se olekaan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella.

Kirja on - aiheestaan huolimatta - mukavaa ja nopeahkoa luettavaa.

Naistenviikon kirjahaasteeseen Desain Postimyyntilapset sopii hyvin - ehkä vielä paremmin olisi sopinut kirjailijan esikoisromaani Pimeyden lapset, joka pureutuu Intian tyttöjen asemaan vielä raadollisemmin kuin Postimyyntilapset.

Merkataan Helmet-lukuhaasteen kohta 10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Ja vaikkei rakastuminen tässä kirjassa hyppääkään päälle, rakastutaan tässä silti, joten merkataan vielä Kesäbingosta "kirja jossa rakastutaan".


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Roald Dahl: Kirahvi, Kaani ja minä

Pelikaanin nokan yläosa alkoi liukua taaksepäin, kunnes se oli miltei kokonaan pään sisällä. 
"Se taipuu ja liukuu alas kaulaani pitkin!" Pelikaani raakkui. "Eikö olekin järkevää? Tosi maagista, vai mitä?"




Perheessämme jatkettiin Perheen tarinapassi-kirjojen lukemista. Kirahvi, Kaani ja minä ei ollut ainakaan meidän perheen suosikkikirja, ja siksi tähän menikin useampi viikko. Kirahvi, Kaani ja minä on omituinen kertomus pojasta, joka ystävystyy kolmen eläminen - kirahvin, pelikaanin ja apinan - kanssa. Eläimillä on ikkunanpesufirma ja tarinan poika lähtee heidän kanssaa ikkunanpesukeikalle herttuan kartanoon.

Lasten arvosteluna yksi hymynaama ja yksi surunaama.

Kirjasta parempi arvostelu löytyy mm. Kirjavinkeistä. Kesäbingoon napataan "lastenkirja".

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

- Hilja, se Rytkösen kuolema pakotti meidät samalle puolelle. Luota minuun.
Luotin Trankoviin yhtä paljon kuin vuorikiipeilijä maalarinteipillä korjattuun köyteen. En ollut kertonut hänelle edes Vanamosta. Löin, ja piiska osui häntä vasempaan olkapäähän. Hän ei yrittänyt väistää eikä päästänyt valitusta, kasvot vain muuttuivat entistä kalpeammiksi. Pudotin ratsupiiskan lattialle.
- Tuo riittää. Olet oikeassa, voin häipyä Julian palveluksesta milloin vain haluan. Mutta nythän tämä vasta alkaa käydä mielenkiintoiseksi.

Paholaisen pennut (2012) on henkivartija Hilja Ilveskerosta kertovan sarjan kolmas osa. Luin niistä ensimmäinen, enkä erityisesti pitänyt Hiljasta, joten myöhemmät osat ovat jääneet lukematta. Nyt kuitenkin sain Paholaisen pentujen pokkariversion ystävältäni ja otin sen matkalukemiseksi kesälomalle. Koska en yhtään muistanut, mitä ensimmäisessä osassa tapahtui, luin tarinaa koko lailla tyhjältä pöydältä. Ainoastaan Hiljan intohimoisen suhtaumisen ilveksiin muistin entuudestaan.



Hilja on pestautunut uudelle työnantajalle venäläisen Julia Gerboltin henkivartijaksi. Julia on liikemies Usko Syrjäsen morsian ja yllättäen Hiljalle selviää, että Julia on myös hänen vihollisensa (joka on ilmeisesti aiemmista kirjoista tuttu) tytär. Onko koko työpaikka ansa? Työhön hänet on houkutellut Juri Trankov, jonka kanssa Hiljalla on ollut vipinää. Juri toivoisi vipinän jatkuvan, mutta voiko häneenkään luottaa, vai onko Juri houkutellut Hiljan ansaan tarkoituksella. Kuolleeksi luultu rakastaja David Stahl onkin hengissä ja hänen kohtalonsa kietoutuu Hiljan kohtaloon.

Lisänä sopassa on Hiljan oma historia murhaajan tyttärenä ja ilmeisesti edellisessä osassa löydetty sisar, jonka turvallisuuden puolesta Hilja joutuu pelkäämään.

Vähän sekavaahan tätä oli lukea näin aiempia osia tuntematta, mutta koukuttavaa silti.

Paholaisen pennut osallistuu Naistenviikon lukuhaasteeseen. Parin päivän päästä on Leenan nimipäivä, ja kyllähän Paholaisen pennuissa nimenomaan naisnäkökulma on vahva. Hilja on vahva naishahmo, joka seisoo omilla jaloillaan.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää

Chicky hymyili hänelle kyynelten läpi. Kuvitella, että Rigger, tuo pahantuulinen ja kapinallinen pojankloppi, joka oli taannoin tuotu hänen ovelleen, tiesi Queenie-neidin oikean nimen ja osoitti nyt kunnioitustaan vanhaa naista kohtaan antamalla tyttärelleen saman nimen. Hetken hän tunsi myös surua sen takia, ettei Nuala ollut jakamassa tätä hetkeä. Hänestä tuntui kuin hän itse olisi ottanut Nualan roolin vauvojen toisena isoäitinä. Nualan olisi pitänyt olla siellä, taistelemassa vallasta Hickeyn isoäidin kanssa sen sijaan, että hän kieriskeli syyllisyydentuskissa Dublinissa ja raatoi itsensä kuoliaaksi aivan turhaan. 

Seitsemän talvista päivää (2013) oli minun juhannuskirjani, ja sopi siihen tehtävään erinomaisesti. Siinä on dramatiikkaa ja ihmiskohtaloita, ja lopussa kaikille käy kuitenkin hyvin. Tai jos ei käykään, ei sitä ainakaan kerrota lukijalle. Tarinan lomassa poiketaan myös Rossmoressa ja kuullaan, että Valkeiden kukkien lehdosta tutuille henkilöille kuuluu ihan hyvää.



Seitsemän talvista päivää rakentuu kertomalla eri ihmisten elämäntarinoita, ja kaikki he päätyvät Irlannin rannikolle Stone Houseen avattavan hotellin avajaisviikolle, osa töihin, osa vieraaksi. Chicky on asunut vuosikymmeniä Amerikassa, johon lähti miehen perässä. Nyt mies on kuollut ja Chicky palannut kotiseudulle. Hän päättääkin perustaa vanhaan rapistuvaan taloon hotellin. Chickyn elämä Amerikassa ei ole ollut aivan sitä, mitä hän kertoo, mutta onni taitaakin löytyä sittenkin kotiseudulta.

Rigger on nuori mies, joka on ajautunut väärille teille. Sattuman oikusta - ja äitinsä pyynnöstä - hän päätyy Stone Houseen pakoilemaan virkavaltaa. Hahmoja kirjassa on paljon, jopa niin, että loppukohtauksessa, jossa summataan asioita yhteen, oli vaikea muistaa, mikä kenenkin tarina oli. Seitsemän talvista päivää on kirjoitettu kauniisti ja lempeästi, hyväksyen, ei saarnaten tai pelotellen.

Helmet-haasteeseen kohta 33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Mazo de la Roche: Jalnan kotiopettajatar

Philip käveli ympäri huonetta, otti piippunsa ja laski sen jälleen kädestään. Sitten hän sanoi: "Luulen, että tulette olemaan onnellinen täällä."
"Varmasti." Tällä hetkellä Mary ei epäillyt sitä.
"Pelkäsin vähän, millainen olisitte. Muodollinen ja liian sovinnainen, tiedättehän. Sellainen kuin neiti Turnbull."
"En ole kylliksi sovinnainen."
"En minäkään. Sen vuoksi tulemme molemmat viihtymään."

Kun viruin vatsataudin kourissa, kaipasin lopulta luettavakseni jotain turvallista, ja käteeni tarttui hyllyssä pyörinyt Jalnan kotiopettajatar (alkukielellä 1949, suomennettu 1950). Jalnan kotiopettajatar on sarjan kronologisessa järjestyksessä kolmas, mutta kirjoitettu 11. kirjana. Sen lukijoille ei siis ole tarkoituskaan tulla yllätyksenä mitä kirjassa tapahtuu. Aiemmin olen blogannut kahdesta myöhempään aikaan sijoittuvasta Jalna-kirjasta.

Mary Wakefield saapuu Jalnaan kotiopettajattereksi orvoksi jäätyään Englannista. Hänen palkkaamisensa on vähän vahinko, sillä aluperin palkattu opettajatar on loukkaantunut eikä pääse lähtemään. Renny ja Meg ovat lapsia, joiden äiti on kuollut ja isä isännöi Jalnaa tietämättä kuinka kahta lasta pitäisi kasvattaa (ja kuinka suhtautua kotiopettajattariin). Philipillä ja Marylla onkin oikein herttaista keskenään (mutta hyvin siivolla ja soveliaalla tavalla, tietenkin), kunnes Philipin perhe - äiti Adeline, veljet Ernest ja Nicholas, sisko Augusta miehineen - saapuu Englannista Jalnaan. He eivät tietenkään katso kaksikon lämpimiä välejä hyvällä. Soppaa sekoittaa vielä naapurissa vierailulla oleva Clive, joka iskee silmänsä Maryyn.



Adelinen kanssa riidellessään Mary tulee päästäneeksi suustaan aivan kammottavan valheen - että hän olisi Philipin rakastajar. Huh, voitteko kuvitella? Siinä meni pilalle hänen elämänsä, koska eihän nyt sellaisen tunnustuksen jälkeen voi katsoa ketään kunniallista ihmistä silmiin - vaikkei siinä asiassa mitään perää olisikaan. Jalna-sarjassa ei todellakaan tarvitse pelätä törmäävänsä siveettömyyksiin.

Tässä kirjassa on Adelinekin on vielä nuori, vaikka kai yli kuusikymppistä on kirjan julkaisuaikaan pidetty vanhana. Ei Jalnan kotiopettajatarkaan mitään suurta kirjallisuutta ole, mutta turvallinen välipala.

Kesäbingo: Menneisyyteen sijoittuva kirja

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Janet Evanovich: Kymmenen oksalla

Pakkohan minun oli jatkaa Stephanien kanssa, kun olin kerran alkuun päässyt! Kymmenen oksalla (2014) jatkaa samaa taattua Stephanie Plum -linjaa kuin aiemmatkin dekkarit. Aina vain pahenee, ja tällä kertaa Stephanie saa peräänsä kokonaisen rikollisjengin, joka päättää listiä hänet sen jälkeen kun Stephanie näkee naamioituneen ryöstäjän kasvot. Rangerista paljastuu kokonaan uusia puolia, kun Stephanie päättää, ettei Morellin luona ole turvallista asua, kun jengiläiset ovat hänen perässään.

"Oletko kuullut huhut?"
"Niitä riittää. Mitä huhuja tarkoitat?"
Morelli huokaisi ärtyneesti.
"Ai juu", sanoin. "Ne huhut. Joo, olen kuullut."
"Mitä aiot tehdä asialle?"
"No tavallaan piileskelen."
"Kannattaa piileskellä tosi hyvin, koska jos löydän sinut, joudut kotiarestiin."



Kymmenen oksalla -kirjassa esitellään uusi hykerryttävä hahmo, Sally Sweet. Sally on pahoinpitelysyytteen saanut drag queen.

Sally ei ollut rooliasussaan, vaan hänellä oli päällään farkut, kuluneet lenkkarit ja haalistunut Black Sabbath -paita. Hän oli yli satakahdeksankymmensenttinen ilman korkoja ja koroilla noin kaksimetrinen. Iso kyömynenä ja paljon mustaa karvaa... kaikkialla. Ihan mukava mies, mutta epäilemättä kaupungin rumin drag-artisti. 

Nyt alkaa hetkeksi riittää tämä maailma, vaikka epäilemättä sarjan kymmenes osa on yhtä taattua tavaraa kuin aiemmatkin.

Kesäbingoon "dekkari".

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Lina Stoltz: Huomenna ei tarvitse pelätä

Äiti makasi pitkällään lumessa auton vieressä. Hän makasi kyljellään kasvot minusta poispäin.
Katsoin kadulle päin. Olikohan joku nähnyt hänet? Näkyiköhän hän kadulta? Menin nopeasti eteiseen ja suljin oven perässäni. Vavisten laskin koululaukun matolle vaatehyllyn alle. Seisoin hetken mitään tekemättä. Kuinkahan kauan hän oli maannut siellä? Olikohan joku naapuri saattanut nähdä hänet?
Kurkkua alkoi kuristaa ja hengittäminen kävi raskaaksi.

Huomenna ei tarvitse pelätä (2014) on pieni, nopealukuinen nuortenkirja. Helppo se ei kuitenkaan ole. Minusta alkuperäinen nimi on parempi: Imorgon är allt som vanligt.


Lilja on 14 (muistaakseni) ja hänellä on salaisuus, jota hän ei halua kenenkään, ei parhaan kaverinsakaan tietävän. Äiti juo. Mitä jos joku saa tietää? Lilja ei usko selviävänsä siitä. Hänellä on isosisko ja jo aikuinen isoveli, joka tulee tarvittaessa apuun.

Lilja valitaan luciajuhlaan Luciaksi, ja Liljaa jännittää, koska äidistä ei koskaan tiedä. Olisikohan parempi perua koko juttu?

Kirjan lopussa on opetus, ja huomenna Lilja ei enää pelkää.

Huomenna ei tarvitse pelätä sopii Helmet-haasteen kohtaan 48. kirjassa on alla 150 sivua.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Maria Turtschaninoff: Arra

Tyttö työskenteli ahkerasti ja ääneti, hänen kudonnaisensa olivat kauniita ja niistä saatu hinta korkea. Hän vaikutti poissaolevammalta kuin koskaan eikä milloinkaan nurkunut ilmeelläänkään ruoka-annoksistaan, pitkistä päivistä eikä kovasta kohtelusta. Evia piti tarkan huolen siitä, että kukaan ei tiennyt Arran olemassaolosta, kukaan ei aavistanut ettei hän itse kutonutkaan noita kauniita kuvia.

Arra (2009) jäi minulta melkein kesken, vaikka pidin kirjailijan Maresista niin kovasti. Arra on melkein vastenmielinen päähenkilö, mitään puhumaton, kenenkään kanssa kommunikoimaton pieni tyttö. Häntä olisi varmaan pitänyt sääliä, mutta minä en oikein ymmärtänyt häntä.



Arran maailma ja perhe on köyhiä, eikä Arran syntymää edes juuri huomata. Arra vaeltelee metsissä, kuuntelee metsän, tuulen, veden ja tulen ääniä. Ja kun Arran luonto lopulta nousee, tapahtuu kauheita. Lopulta, kun vain jaksoi kahlata tarpeeksi kauas, kirjassa on myös romanttinen juonne.

Kesäbingoon "kirja jonka nimi on yksi sana"