keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Janet Evanovich: Yhdeksän hyvää

Morelli katsoi Howieta. "Et kai sinä ampunut häntä? Sano ettet ampunut."
"En ampunut. Eihän minulla ole koskaan asettakaan!"
Morellin katse viipyi vyötärölläni. "Minusta kyllä näyttää, että nyt on."
Voi paska. Olin unohtanut aseeen.

Stephanie on täällä taas! Olen lukenut yhdeksän hyvää (suom. 2012) joskus aiemminkin, minkä muistin heti kun Stephanie menee ottamaan kiinni Punkyä, joka on riisunut itsensä alastomaksi ja rasvannut yltäpäältä vaseliinilla. No, ei se mitään, luen mitä vain vältelläkseni keskeneräisen Kalle Päätalon lukemista.


Tällä kertaa Stephanie etsii intialaista Samuel Singhiä, jonka oleskelulupa on päättymässä ja Stephanien toimisto on taannut, että Singh poistuu maasta. Singhiä etsiessään Stephanie joutuu mukaan peliin, jossa ihmisen henki ei maksa mitään.

Rangerin ja Stephanien välillä on sähköä, mutta Stephanie muuttaa takaisin Joe Morellin luokse, kun kotona on turvatonta. Sisko Valerie on viimeisillään raskaana ja lapsen isä on edellisestä kirjasta tuttu Albert Kloughn, epäonninen asianajaja. Perhe saa luonnollisesti tässäkin kirjassa Stephanien hermot kiristymään, mutta ei vain oma perhe, vaan myös Morellin suku.

Osallistun kesäbingon kohtaan "Kirja jossa lähetetään kirjeitä". Ainakin joku tässä kirjassa lähettää kirjeitä Stephanielle, vaikkei ehkä sellaisia kirjeitä, joita olisi kovinkaan mukava saada.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Tuija Lehtinen: Välivuosi

Limen ällistys oli ollut aito. Hyvin äkkiä sen ilme oli muuttunut halveksivaksi, ja mitä enemmän mulle oli selvinnyt Limen omasta menestyksestä, sitä selkeämpää oli, että mut kuului naulata tynnyriin ja kierittää mäkeä alas jokeen. Pölhö-Simo.
- Oletko sä huono vain joissain aineissa vai kaikissa? Tua oli tiukannut multa.
- Olen.



Tuija Lehtisen Välivuosi (2015) menee mukavasta välipalasta, joka ei paljon ajatustoimintaa vaadi. Niille kirjoille on paikkansa, ja siihen sarjaan Välivuosi sopii hyvin. Simon yksinhuoltajaäiti lyöttäytyy yksiin professorin kanssa ja ilmoittaa kahdelle lapselleen, että nyt sitä muutetaan proffan ja tämän kahden lapsen luokse. Simo menee ysin jälkeen kymppiluokalle uuteen kouluun. Lime, proffan tytär menestyy koulussa ja haaveilee suurista. Kun perheet paiskataan yhteen, helppoa ei ole kenelläkään.

Kirja on kirjoitettu vuorotellen Simon ja Limen näkökulmista, ja hyvin Lehtinen kyllä pääsee molempien nahkoihin.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

J. K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat

Siuntio Silosäkeen tarinat on luettu nyt ihan erityisesti Okklumeus-lukuhaastetta silmällä pitäen. Tämä menee pienestä, nopeasta välipalasta, jonka lukaisin lähes kokonaan sillä aikaa kun lapset katsoivat pikku kakkosta.



Siuntio Silosäkeen tarinat koostuu viidestä velhosadusta, joista viimeisellä, "Tarina kolmesta veljeksestä", on tärkeä osuus seitsemännessä Potterissa. Itse ehkä pidin eniten ensimmäisestä "Velho ja pomppiva pata" -tarinasta, ihan vain siksi että se oli niin herttainen ja varmaan uppoaisi jästilapsiinkin, sitä en tosin testannut lukemalla ääneen. Myös "Oivan onnen alkulähde" oli mukava satu, jonka voisi oikeasti lukea lapsille.

"Pysähdy. Vaikene!" velho kirkui, mutta ei kaikilla taikavoimillaankaan voinut vaientaa syyläistä pataa, joka pomppi hänen kintereillään kiljuen, voihkien ja kolisten, menipä hän minne tahansa ja tekipä hän mitä hyvänsä.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Richard C. Morais: Herkullinen elämä

Pitkästyttävä. Jos minun pitäisi kuvailla Herkullista elämää yhdellä sanalla, se olisi "pitkästyttävä".



Hassan Haji on huippukokki, ja Herkullisessa elämässä hän muistelee elämäänsä ja kuinka se kulkeutui Mumbaista isoisän ravintolasta omaan ravintolaan ja haute cuisinen korkeimmalle tasolle. Ruoka ei kai sittenkään kiinnosta minua tarpeeksi, jotta ruuasta ja ruuanlaitosta kirjoitettu kirja vetoaisi minuun. Hassan itsessään on pitkästyttävä, sitoutumiskammoinen ääliö, jonka tyttöystävät tulevat ja menevät, eikä mukana milloinkaan ole minkäänlaista tunnetta - ainakaan mikään tunnetila ei koko kirjan aikana välittynyt minulle saakka. Oliko Hassan kiinnostunut edes ruuasta ja kokkaamisesta? En tiedä. Oliko hänellä ystäviä? Ilmeisesti, vaikka siitäkään ei voi olla varma.

Papa painoi katseensa vateihin, hopeisiin lohiin ja bretagnelaisiin rapuihin, joiden sakset oli sidottu kuminauhoilla, ja keramiikkakulhoon, jossa oli marinoitua norjalaista silliä. 
"Että mitä? Ei ole kalaa?"
"Niin. Myin kalat."

Helmet-haasteessa merkataan kohta "Ruuasta kertova kirja". Ja yllätyksekseni tästä on tehty myös elokuva, joten piste myös seitsemännen taiteen tarinoihin. Trailerin perusteella elokuva saattaa olla parempi, jos siihen on lisätty vähän toimintaa.


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tuuli Hypén: Veikan metsäretki

Lapseni osallistuvat kirjaston Perheen tarinapassi 2:een, jossa on kahdeksan lasten kirjaa. Passin palautusaika on 31.8.2016, joten meillä on kesä aikaa lukea kirjat.

Ensimmäisenä saimme käsiimme Tuuli Hypénin kirjan Veikan metsäretki, joka oli oikein herttainen tarina Veikka-ketusta, joka eksyy metsään kauniiden perhosten houkuttelemana. Veikka on hyväsydäminen ja auttaa kaikkia kohtaamiaan eläimiä samalla kun yrittää löytää takaisin kotiin äiti-ketun luokse.


Tarina päättyy toki onnellisesti ja Veikka löytää kotiinsa saatuaan itsekin apua. Äitinä ilahduin tietenkin siitä, että kettu-äiti muistuttaa Veikkaa, ettei yksin saa lähteä metsään. Kirjan kuvat ovat herttaiset ja kauniit.

Kirjapassiin merkataan lukukokemus ympyröimällä sopiva hymynaama, joko hymyilevä, suora, tai alaspäin kääntynyt suu. Nuorempi lapsistani ympyröi hymynaaman, koska kirjakokemus oli mukava, mutta vanhempi sanoi, että välillä oli kurjia kohtia, jolloin ei hymyilyttänyt, ja halusi ympyröidä sekä hymyilevän että suoran suun.

Pensaan juurakossa rapisee. Veikka sujahtaa oksien alle ja höristelee korviaan. Monen pienen eläimen tassut ovat jättäneet ruohikkoon värikkään tuoksun. "Onpa täällä jännittävä", Veikka tuumii. "Mutta mistä tuo kumma töminä kuuluu?"

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Harry Potter and the Half-Blood Prince

Harry Pottereiden kuuntelu äänikirjana jatkuu. Olen tosin kiitollinen siitä, että Half-Blood Prince on vain 17 levyä, siinä kun viimeksi kuuntelemani Order of the Phoenix käsitti 24 levyä. Tässä ei ehtinyt samanlaista väsymistä tulla.


Puoliverisessä prinssissä Harry epäilee, että Draco Malfoy juonii jotain. Samaan aikaan Dumbledore yrittää saada Harry keskittymään tärkeämpään: nimittäin hirnyrkkeihin ja siihen mitä Voldemortin mielessä on mahtanut liikkua, kun hän on niitä luonut. Harryn elämä on täynnä vaaroja, mutta vielä eletään turvallisesti Tylypahkassa ja Dumbledoren suojeluksessa. 

Osallistuu Okklumeus-lukuhaasteeseen, Seitsemännen taiteen tarinoihin sekä kesäbingoon kohtaan "Lasten ja nuorten fantasia".


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Janet Evanovich: Kahdeksan kaunista

"No ketä sinä jahtaa? Onko se joku, jonka minä tunnen? Onko se joku iso tapaus? Tappaja?"
"Ei kukaan sinun tuttusi. Yksi perheväkivaltatapaus. Rikoksen uusija. Odotan, kunnes hän sammuu humalaansa, ja pidätän hänet, kun hän on tajuton."

Edellä oleva lainaus kertoo kaiken palkkionmetsästäjä Stephanie Plumin asenteesta työhönsä. Samalla vakaalla ammattitaidolla hän hoitelee kaiken eteensä sattuvan. Ja hänellehän sattuu! Kahdeksan kaunista -kirjassa hän päätyy varsinaisen työnsä ulkopuolella etsimään kadonnutta äitiä ja tämän lasta. Lapsen isoäiti asuu Stephanien vanhempien naapurissa ja pyytää etsimään tytärtään ja lapsenlastaan, jotka ovat kadonneet jättämättä tietoa itsestään.



Stephanie ei ole ainoa, joka heitä etsii. Pelottava Eddie Abruzzi syöksyy mukaan tarinaan ja uhkailee Stephanieta mennen tullen ja palatessa. Autot räjähtelevät, Stephanie löytää oveltaan ja asunnostaan ikäviä yllätyksiä ja ruumiitakin tulee. Naamiomiehet jäljittävät Stephanieta samalla kun hän yrittää jäljittää kadonneita.

Stephanien rakkauselämässä asiat eivät ole hyvin. Poliisi Joe Morellin kanssa välit ovat poikki ja Rangerin kanssa juttu ei tunnu etenevän edelleenkään.

Ei ihme, että Janet Evanovichin luomat dekkarit Stephanie Plumista ovat menestys, eihän häntä voi olla rakastamatta.

Osallistuu dekkariviikkoon ja Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingoon kohtaan "kannessa nainen".

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Mutta minä tunnen Lauran. Tunnen jokaisen yksityiskohdan hänen elämästän. Tiedän jo, mitä kautta hän kävelee. Ei ole ensimmäinen kerta, kun hän oikaisee puiston halki. Eikä ole ensimmäinen kerta, kun seuraan häntä. Mutta tänään minulla on köydenpätkä mukanani. Punavalkoinen, sileä köysi, pala käyttämättömästä rullasta. Sääli olla käyttämättä hyvää köyttä.

Kosto ikuisessa kaupungissa on Arianna de Bellis tutkii -sarjan toinen osa. Nyt Arianna saa toimeksiannon parlamentaarikko Anna Lucarellilta. Tämä epäilee sisarpuolensa Laruan olevan vaarassa ja pyytää Ariannaa selvittämään asiaa.


Arianna ei pääse edes alkuun, kun Laura löytyy jo kuolleena. Laura työskenteli yliopistolla ja osallistui sen lisäksi ympäristöaktivistien toimintaan. Mihin hänen kuolemansa liittyy?

Arianna-dekkareissa on välillä kirjoitettu lukuja myös muiden henkilöhahmojen näkökulmasta. Aluksi se tuntui aika oudolta, mutta kyllä se tässä toimii aika mukavasti.

Ariannan omassa elämässä olevat kiemurat eivät selviä vieläkään. Jännitys ulkoministeri Bartolomeon kanssa tiivistyy, samoin salaperäiseen El Loboon liittyvät kysymykset.

Aiemmin lukemani Vera Valan dekkarit löytyvät täältä.

Oksan hyllyllä vietetään tällä viikolla dekkariviikkoa, johon osallistun.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Maeve Binchy: Valkeiden kukkien lehto

Sain esitteen, jonka mukaan Bella Aurorassa oli paljon nähtävää. Olin innokas näkemään, mitä se tarkoitti.
"Yökerhoja varmaan enimmäkseen", Alma sanoi. Hänen ystävänsä oli käynyt siellä edellisvuonna ja sanoi, että se oli ollut upea paikka, hän oli ollut yötä päivää nakit silmillä.
Vai nakit silmillä? Mietin mitä se tarkoitti, mutten sanonut mitään. Ihmetteleminen sitten ärsyttää nuoria.
"Kuulostaa hyvältä", sanoin ja hymyilin leveästi, ja ehkä vain kuvittelin, mutta heidän katseensa vaikuttivat kiinnostuneemmilta.

Valkeiden kukkien lehto pääsi yllättämään, ja ehdottoman positiivisesti. Kirja koostuu lyhyistä, eri näkökulmista kirjoitetuista tarinoista. Yllä oleva lainaus on otsikolla "sinkkuloma", ja siinä kuusikymppinen Vera päättää osallistua sinkkulomalle. Toiset osallistujat ovat nuoria, mutta Vera iskeekin itselleen miehen naapurihotellista. Miten hauskaa luettavaa Veran kokemukset olivat!



Tarinat kietoutuvat Rossmoren pikkukaupunkiin ja siellä sijaitsevaan Pyhän Annan toivomuslähteeseen. Kaupunkiin suunnitellaan uutta ohitustietä, joka jyräisi lähteen ja lehdon, jossa se sijaitsee alleen. Isä Brian Flynn yrittää pysyä kiistasta sivussa, mutta monilla muilla on mielipide asiaan.

Valkeiden kukkien lehdossa asiat päättyvät hyvin, vaikka aina ei näytä siltä. Tarinoissa sivutaan vauvana siepattua lasta, pettäviä aviomiehiä, avioeroja, ihastumisia, avioliittotoiveita, lapsitoiveita, alkoholismia, pettymyksiä ja suuria onnen tunteita. Kirja on täynnä lämmintä huumoria.

Maeve Binchy oli itsellenin entuudestaan vieras kirjailija, mutta huomaan, että häneltä on ilmestynyt toistakymmentä suomennettua romaania. Pitkäksi aikaa luettavaa siis, mikäli kirjoja löytyy vielä kirjastosta.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

L. M. Montgomery: Emily of New Moon (Pieni runotyttö)

Olen Runotyttöni lukenut nuorempana useampaankin otteeseen. Nyt uusintakierroksella päädyinkin lukemaan Runotyttöä alkuperäiskielellä, ja tarkoitus on jossain vaiheessa lukea myös toiset kaksi osaa englanniksi. Olen kuullut, että suomennoksesta on jätetty kohtia pois, ja siinä on oikeastaan suurin syy lukea englanniksi.

Aluksi jaksoin verrata suomennokseen, mutta hyvin nopeasti totesin, ettei lukeminen oikein edisty sillä tavoin. Sen jälkeen vain nautiskelin tutusta tarinasta ja annoin mennä.

Yksi Pienen Runotytön klassikkokohtauksia lienee se, kun Emilia luulee syöneensä myrkytetyn omenan ja uskoo kuolevansa. 

"I'm dying," said Emily solemnly. "I et an apple Lofty John had poisoned for rats. I have only a few minutes to live, Aunt Laura."
Laura Murray dropped down on the black bench with her hand at her heart. Elizabeth turned as pale as Emily herself.

Emilia tutustuu Deaniin vieraillessaan tätinsä luona. Eron hetki on haikea. Lukijaa valmistellaan jo tulevaan, mutta suomentaja on lyhentänyt sitä reippaasti.

"If you like I'll kiss you good-bye," she said chokily.
Emily did not like kissing people. She did not really want to kiss Dean but she liked him so much she thought she ought to extend all the courtesies to him.
Deon looked down smiling into her face, so young, so pure, so softly curved.
"No, I don't want you to kiss me - yet. And our first kiss mustn't have the flavour of good-bye. It would be a bad omen. Star O' Morning, I'm sorry you're going. But I'll see you again before long. My oldest sister lives in Blair Water, you know, and I feel a sudden access of brotherly affection towards her. I seem to see myself visiting her very often henceforth. 

- Saat suudella minua jäähyväisiksi, jos tahdot, hän sanoi värähtävällä äänellä.
Dean katsoi alas hänen hymyileviin kasvoihinsa, jotka olivat nuoret, puhtaat ja pehmeäkaarteiset.
- Ei sinun tarvitse suudella minua - vielä. Tähti, minä olen suruissanikun lähdet. Mutta tapaan sinut pian uudestaan. Vanhin sisareni asuu Blair Waterissa, ja minusta tuntuu, että käyn tästedes sangen usein hänen luonaan. 

Lyhennettyä suomennosta ja alkuperäistekstiä on vertailtu myös ainakin Katosin kirjamaailmaan, Sheferijm, Sallan lukupäiväkirjassa.

Kirjan Teddy on mitäänsanomaton ja lattea. Perry on jo mielenkiintoisempi, hänellä on omaakin sanottavaa eikä hän ole olemassa vain myötäilläkseen Emiliaa. Dean vaikuttaa tässä osassa Emilialle isän korvikkeelta, vaikka Deanin omissa ajatuksissa hän on jo enemmän ihailija, joka vain odottaa sopivaa hetkeä. Romantiikka on tästä kirjasta muuten karsittu aika vähiin, selkeästi voisin liittyä jonkun blogistin esittämään tulkintaan siitä, että Montgomery kirjoittaa nuoresta hahmosta, jotta siihen ei tarvitsisi väenvängällä ängetä romantiikkaa.

Helmet-haaste: Kirjassa lähetetään kirjeitä.