Sivut

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Mazo de la Roche: Jalnan kevät

Jalna-sarja oli vanha jo silloin, kun olin nuori, ja luin kirjoja ensimmäistä kertaa. Niitä suositteli minulle naapurini, joka tiesi minun lukevan paljon. Kirjastosta niitä ei silloinkaan kaikkia löytynyt hyllystä, varastosta kuitenkin. Nyt niitä ei löydy enää varastostakaan. Olen silloin tällöin haikaillut Jalna-kirjojen perään, mutta vasta viime kesänä sain käsiini osan sarjan kirjoista. En kaikkia, valitettavasti, mutta ilahduin tästäkin.

Jalna-sarja kertoo kuvitteellisen Whiteoakin suvun vaiheista Kanadassa vuosina 1864-1954. Kirjat eivät ilmestyneet kronologisessa järjestyksessä, vaan aivan sekaisin. Tämä tosin selvisi minulle vasta tällä toisella lukukierroksella, koska nuorena luin kirjoja etuliepeeseen painetun järjestyksen mukaisesti (ja silloin kirjastoissa luonnollisesti oli uudempia kirjoja kuin minulle nyt päätyneet).

Jalnan kevät on ilmestynyt alkukielellä (Whiteoak Heritage) vuonna 1940. Suomennettu se on vuonna 1947, ja juuri tämä ensimmäinen suomenkielinen painos minulla on.

Jalnan kevään alussa Renny Whiteoak palaa sodasta (siitä ensimmäisestä, luulisin, vaikka vuotta ei missään mainitakaan). Hän palaa yhdessä naapurissa asuvan Mauricen ja palvelijan, Wraggen, kanssa. Renny on ollut neljä vuotta poissa, ja sinä aikana hänen isänsä ja äitipuolensa ovat kuolleet. Rennyä odottaa siis Jalnan isännyys ja neljän alaikäisen pojan huoltajuus.

Rennyn sisko Meg on edelleen käärmeissään Mauricelle, joka petti häntä häiden kynnyksellä 12 vuotta sitten. Todiste petoksesta, Mauricen tytär Pheasant, on Megille kipeä kohta.

Kirjan kantavana juonena on kylään muuttanut leskirouva Stroud, joka on kietonut Rennyn nuoren veljen Edenin pauloihinsa. Tätä rakkaustarinaa seurataan koko suvun voimin, kauhuissaan ja pohtien keinoja katkaista yhteydenpito. Kirjailija kuitenkin korostaa jatkuvasti tapaamisten viatonta luonnetta. Lähinnä Eden ja hänen ihastuksena rouva Stroud silittävät toistensa päätä runoja lukiessaan. Siinä vaiheessa kun päästään suutelemiseen, Eden kauhistuu itsekin ja haluaa paeta tilannetta.

Jalna-kirjojen mukana pääsee uppoutumaan kokonaan toiseen maailmaan, aristokraattiseen perheeseen, jossa vahva sukuyhteys on koko sarjan kantavana voimana. Ajatuksenani on pikkuhiljaa lukea kaikki minulla nyt olevat kirjat. Muutaman luin jo kesällä, mutta sitten tarvitsin vähän taukoa. Nyt kun kaipasin aivotonta luettavaa, palasin Jalnan pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti