sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija

Osallistun tällä postauksella Klassikkohaaste 2 ja Seitsemännen taiteen tarinat sekä vielä Läpi historian -haasteisiin. Ja koska Havukka-ahon ajattelija sopii kaikkeen, niin merkataan vielä Helmet-kirjastojen lukuhaasteesta kohta "kirjassa ollaan avaruudessa", tosin unessa, mutta sitähän tuossa ei kielletty.

Katsoin Havukka-ahon ajattelijasta tehdyn elokuvan jouluna, kun olin kuunnellut äänikirjaa puoleen väliin ja vähällä luovuttaa. Kirjassa minua eivät miellyttäneet runsaat unikohtaukset ja kuvitelmat välikäsistä, avaruuden rakennustyömaasta ja niin edelleen. Elokuva olikin minusta aluksi kirjaa parempi, koska siinä näistä jaksoista päästiin nopeammin ohi, mukana niitä kuitenkin oli myös elokuvassa.



Elokuva on visuaalisesti todella kaunis. Siinä liikutaan kainuulaisessa erämaassa, vaelletaan suolla, soudetaan veneellä, metsästetään lintuja ja kaikki se tehdään eleettömästi, koska se nyt vain kuuluu tähän. Joissakin, no, ainakin tv-ohjelmissa, luontokuvaus tuntuu päälleliimatulta, mutta ei tällä kertaa. Konsta Pylkkänen kuuluu aikaan, jolloin kilometrejä ei laskettu, kun liikuttiin kävellen paikasta toiseen.


Kai Lehtinen pääroolissa esiintyy mielestäni todella vakuuttavasti. Kun kuuntelin kirjan myöhemmin loppuun, näin jatkuvasti mielessäni Kai Lehtisen kasvot.

Toisaalta myös kirjassa oli ansionsa, joita elokuva ei tavoittanut. Kirja ensinnäkin minusta selkeästi paranee loppua kohti. Konsta Pylkkänen pestautuu tarinassa apumieheksi kahdelle lisensiaatille, jotka keräävät näytteitä luonnosta - mm. lintuja, joita saavat ampua poikkeusluvalla kesällä. Konsta ampuukin ennen näkemättömiä pyymetsoja, joista lisensiaatit innostuvat kovasti. Elokuvassa ei ole ollut mahdollisuutta tuoda esiin sitä tosiseikkaa, että kyllähän Konsta toki tietää, ettei ole ampunut aivan tavallisia lintuja. Elokuvassa Konsta onkin vain huolissaan, että hänellä ei oikeastaan ollut lupa ampua kuin vain linnunpoikasia.

Kirjassa taas kuvataan pitkät pätkät siitä, kuinka Konsta jo ennen ampumista pohtii, mitä sekasikiöitä nämä oikein ovat. Taitavana metsämiehenä Konsta taatusti tietäisi, ettei ampunut tavallisia riistalintuja. Ehkä nykyajan katsojan ei oleteta sitä ymmärtävän? (Eipä sillä, minä en erottaisi itse lintua toisesta. Mutta minä en olekaan metsämies.)

Ja onhan kirja ehkä kuitenkin aidompi kuvaus elämästä, ja elämäntavasta, jota ei enää ole. Sellaisena, ja kaltaisenaan klassikkona aivan tutustumisen arvoinen teos. Sekä elokuvana, että kirjana.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Paula Havaste: Maan vihat

Tällä kirjalla osallistun Läpi historian -lukuhaasteeseen, josta näin korkkaan luetuksi keskiaikaa kuvaavan kirjan. Sekä lisäksi osallistun Helmet -lukuhaasteeseen, johon tämä sopisi moneenkin kohtaan, mutta valitaan nyt kohta "matkakertomus".

Tuulen vihat (2015) on jatkoa syksyllä lukemaani Maan vihat -romaaniin. Kuten viimeksi, nytkin käytin kirjaston varausjärjestelmää kirjan saadakseni ja palvelu toimi erittäin nopeasti ja hyvin.


Kerten tarina jatkuu tässä romaanissa. Hänen miehensä Larri pakenee pohjoiseen, ja myös Kertte pakenee suojellakseen miestään. Kertte ryhtyy piispan miehen, Arimon naiseksi ja matkustaa kauas, Tokholmiin saakka.

- Mutta katsos, tuo tuolla on minun tupani. Ja nyt myös sinun.
Noin pieni, Kertte ajatteli. Paljon pienempi kuin hänen oma pirttinsä. Ei ollut edes riukukotaa uksen edessä, ja aitta oli aivan lengollaan. Noin kehnoa aittaa hänen Larrinsa ei olisi ikinä sietänyt. Ja jos tuo rannassa oleva tölli on sauna, se ei häntä houkutellut. Oli pihassa sentään keittokota ja pikkuruinen haka, mutta muuta sinne ei mahtunutkaan. Huonot kaupat teit, Kertte ajatteli itsekseen, mutta yritti olla näyttämättä pettymystään.

Elämä vieraalla maalla, vieraan kielen ympäröimänä ei ole helppoa. Uusi anoppi ei toivota Kertteä tervetulleeksi, ja kun Kertte ystävystyy samaa kieltä puhuvan Pirkitin kanssa, ei sekään ole hyväksi Kerten maineelle. Muutamia ystäviä Kertte kuitenkin uudessa asuinpaikassaan saa, mutta saa myös vihamiehiä. Piipan käskynhaltija Pärtty suorastaan pelottaa Kertteä.

Tarinassa on enemmän vauhtia ja potkua kuin Kerten lapsuudesta alkaneessa Tuulen vihoissa.

Yhtä tuskaisan kimeästi Kertte ymmärsi, että kaikki oli lopullisesti muuttunut. Hän nousi hitaasti, suori hameensa, korjasi rinnoillaan olevat ketjut ja asetti avautuneen soljen takaisin paikoilleen. Sitten hän meni Arimon eteen, katsoi tätä kasvoihin ja sanoi joka saa painottaen: 
- Minua ei kohdella näin.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Anne Holt & Even Holt: Äkkikuolema

Tällä kirjalla merkkaan Helmet-lukuhaasteen kohdan "Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja".

Päivityksen julkaiseminen jäi, koska kirja oli lainassa kirjaston pikalainana, ja jouduin sen palauttamaan heti luettuani. Siksi nyt tällä kertaa vain lyhyt päivitys.

Anne Holt on eräs suosikki jännityskirjailijoistani. Hänen kirjansa 1222 oli ensimmäinen häneltä lukemani kirja ja se oli niin vaikuttava lukukokemus, että muut eivät ole yltäneet sen veroisiksi. Vaikka olen kyllä pitänyt hänen muistakin kirjoistaan. Pidin kovasti myös hänen edellisestä Even Holtin yhdessä kirjoittamasta Sara Zuckermanista kertovasta kirjasta ja tartuin nyt malttamattomana myös Äkkikuolemaan.

Lääkäri Sara Zuckerman ei pidä jalkapallosta. Hän ei ole koskaan ollut katsomassa jalkapallo-ottelua, paitsi nyt, kun hänen tuore miesystävänsä, jalkapallovalmentaja, on vaatinut. Kun yksi nuorista pelaajista saa sairaskohtauksen ja kaatuu maahan, Sara on lähellä ja kiiruhtaa apuun. Televisiokamerat seuraavat, Sara jatkaa elvyttämistä ja onnistuu pelastamaan miehen hengen. 

Jalkapalloseuran omistaja kutsuu Saran kotiinsa illalliselle kiitokseksi ja Sara tutustuu äveriääseen ja omalaatuiseen miljonääriin, jolle jalkapalloseura on yksi tapa osoittaa omaa mahtavuutta. 

Äkkikuolemassa käsitellään sitä, kuinka paljon on oltava valmis tekemään voiton eteen, ja kuinka paljon menestymiselle voi uhrata. Siinä selvitellään myös vuosia sitten tapahtunutta taideryöstöä.

Kirja oli mielenkiintoinen ja vauhdikas. Anne Holtin vahvuus ovat kiinnostavat henkilöhahmot, ja niistä päästään nauttimaan tässäkin teoksessa. 

torstai 21. tammikuuta 2016

Kirjahaasteita

Päätin osallistua kuluvan vuoden aikana useampaankin kirjahaasteeseen, joiden koontisivu löytyy blogini yläreunasta. 

Tässä vielä koonti haasteista, joihin aion osallistua.

Oksan hyllyltä: Seitsemännen taiteen tarinoita

Haasteaika: 22.11.2015 - 5.10.2016. 

Haasteessa luetaan elokuviin liittyviä kirjoja tai kirjoja, joista on tehty elokuva tai elokuvan pohjalta kirjoitettu kirja. Tämän olen jo aloittanut kuuntelemalla äänikirjana Havukka-ahon ajattelijan, josta postaus tulee vähän myöhemmin.

Klassikkohaaste 2

Lue haluamasi klassikkoromaani, ja julkaise postaus siitä 31.1.2016.
Olen lukenut Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan.

Okklumeus-lukuhaaste

Haasteaika: 14.1.2016 - 31.10.2016.

Okklumeus-lukuhaasteessa luetaan Harry Pottereita, jotka kyllä kestävät uudenkin lukemisen. 
Haasteaika: vuosi 2016
Tässä haasteessa kasveja kerätään lukemalla kirjoja, joiden nimenä tai nimessä on jokin kasvi
Haasteaika on 1.1.2016 - 31.12.2016
Haasteessa luetaan eri aikakausille sijoittuvia kirjoja.

Helmet-lukuhaaste 2016

Helmet-kirjaston lukuhaaste on mielenkiintoinen. 50 kohtaa, joihin on tavoitteena löytää jokaiseen sopiva kirja. Aika vaikeitakin on joukossa, joten katsotaan miten käy.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Päivi Storgård: Keinulaudalla

Keinulaudalla (2013) oli tavallaan hyvin vaikea teos luettavaksi. Raskas, ei lainkaan kepeä. Mutta juuri siksi sen lukeminen oli niin tärkeää.

Outi on nelikymppinen nainen, jolla menee kaikin puolin hyvin. Hyvä työpaikka, rakastava aviomies, kaksi lasta. Paitsi ettei mene, siis hyvin. Synnytys sysää Outin mustaan aukkoon, ja sinne Outi lopulta katoaa kokonaan. Välillä menee lujaa, siis todella lujaa, ja välillä masentaa. Masentaa sillä tavalla, että Outi ei pääse ylös keittiön lattialta, vaikka on kotona kolmestaan lastensa kanssa.



Pudotin kuulokkeen. Se ei osunut kohdalleen, linja jäi piipittämään. Häpeän leimahdus korvensi koko ruumista. Mitä ne minusta ajattelivat? Nykyään ei tahdota jaksaa mitään, kaiken pitäisi olla ruusuilla tanssimista. 
Painuin laminaatin läpi, murenin kylmään sementtiin. Mitätön ihminen, joka ei edes lapsiaan osannut hoitaa.

Kirjassa liikutaan vaihtelevilla aikatasoilla vuosien 2008 ja 2012 välillä. Välillä kerrotaan ajasta, jolloin Outi tutustui mieheensä, meni naimisiin, odotti lapsiaan. Välillä ollaan joulukuussa 2012, jolloin Outi on sairaalassa. Aluksi tarinan seuraaminen oli vaikeaa, mutta tarina itsessään niin kiinnostava, niin koukuttavasti kirjoitettu, että jatkaminen oli välttämätöntä. Vaikka helppoa Outin omasta näkökulmasta kirjoitettua tarinaa ei ollutkaan lukea.

Suosittelen kirjaa heille, jotka sanovat, että masentuneen pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta hommiin.

Muokkaus 21.1.2016. Merkkaan tällä kirjalla Helmet lukuhaasteen kohdan "kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aikaisemmin".

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Simona Ahrnstedt: Sitoumuksia

Aloitin Sitoumuksia Lukumaratonissa 1.1. Maraton sujui vähän (aika) huonosti, kun elämässä tapahtui kaikenlaisia yllätyksiä, minkä vuoksi lukuaikaa oli ennakoituakin vähemmän. Mutta kirja oli juuri sopiva. Mielenkiintoinen, leppoisa, ja koko ajan lempeä hyvän mielen kirja. Juuri sopivaa lomalukemista. Tarkemmin kirjan alkuasetelmista olen kertonut lukumaraton-postauksessa.


Markuksen teki mieli sanoa jotakin todella halventavaa ruotsalaisten kuninkaasta, joka juuri nyt oli hänen mielestään suurin hänen tapaamansa idiootti, mutta Illiana oli alkanut tointua ja vetäytyi pois. Illiana loi häneen epävarman katseen ja näytti niin pieneltä ja suojattomalta, että hänet valtasi kummallinen tunne, jota hän olisi kuvaillut hellyydeksi, ellei se olisi ollut niin mahdotonta.

Sitoumuksia on rakkaustarina, jossa on alusta lähtien hyvin selvää, kuinka siinä käy. Illiana rakastuu Markukseen, joka myös rakastaa Illianaan - vaimoonsa, mutta ei vain suostu tunnustamaan sitä. Lukijalle Markus näyttäytyy hellänä aviomiehenä, vaikka väittääkin jossain vaiheessa kirjaa Illianalle olevansa tappaja. 

Suosittelen historiallisen romantiikan ystäville.

Muokkaus. Merkkaan tällä Helmet-kirjahaasteesta kohdan "kirjassa rakastutaan".

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Karin Slaughter: Yli rajan

Karin Slaughter oli minulle kirjailijana uusi tuttavuus. Armeliaasti etukanteen on painettu "Slaughterin paras kirja, josta uudet lukijat voivat vaikeuksitta aloittaa." Okei, aloitetaan siis tästä.



Will Trent (jonka nimi on myös painettu kanteen) ei kuitenkaan ole kirjan päähenkilö. Kirjan päähahmo on Willin työpari Faith, joka kotimatkalla saa pahoja aavistuksia. Kukaan ei haluaisi joutua kohtaamaan kotonaan tällaista yllätystä: Vauva on lukitussa vajassa turvakaukalossa, lasta hoitanutta isoäitiä ei näy missään, sen sijaan ruumiita ja aseiden kanssa heiluvia miehiä on vielä paikalla. Faithin äiti Evelyn on siepattu, mutta miksi, siitä ei kenelläkään tunnu olevan mitään käsitystä. Lunnaitakaan ei pyydetä. Ehkä Evelyn onkin sekaantunut itse rikolliseen toimintaan?

Willin ja häneen ihastuneen Saran henkilökohtainen elämä tulee kuitenkin esiin kirjan kuluessa. Aivan riittävästi, vaikka en aiempia kirjoja olekaan lukenut. Nopealla googlaamisella selvisi, että sekä Will että Sara ovat alunperin olleet Slaughterin eri sarjojen tähtiä, ja nyt jo esiintyneet useammassa yhteisessäkin kirjassa. Ehkä pitäisi tutustua heihin tarkemmin? Eli siis kyllä, pidin kirjasta kovasti.

Will oli tarttumassa ovenkahvaan kuullessaan ensimmäisen pamahdukse. Jokin poksahti kuin avatun samppanjapullon korkki. Hän tunsi pistävää kipua korvassaan, huomasi oven pirstoutuvan ja tajusi luodin hajottaneen sen. Sitten tuli toinen luoti. Ja kolmas.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Mazo de la Roche: Jalnan kevät

Jalna-sarja oli vanha jo silloin, kun olin nuori, ja luin kirjoja ensimmäistä kertaa. Niitä suositteli minulle naapurini, joka tiesi minun lukevan paljon. Kirjastosta niitä ei silloinkaan kaikkia löytynyt hyllystä, varastosta kuitenkin. Nyt niitä ei löydy enää varastostakaan. Olen silloin tällöin haikaillut Jalna-kirjojen perään, mutta vasta viime kesänä sain käsiini osan sarjan kirjoista. En kaikkia, valitettavasti, mutta ilahduin tästäkin.

Jalna-sarja kertoo kuvitteellisen Whiteoakin suvun vaiheista Kanadassa vuosina 1864-1954. Kirjat eivät ilmestyneet kronologisessa järjestyksessä, vaan aivan sekaisin. Tämä tosin selvisi minulle vasta tällä toisella lukukierroksella, koska nuorena luin kirjoja etuliepeeseen painetun järjestyksen mukaisesti (ja silloin kirjastoissa luonnollisesti oli uudempia kirjoja kuin minulle nyt päätyneet).

Jalnan kevät on ilmestynyt alkukielellä (Whiteoak Heritage) vuonna 1940. Suomennettu se on vuonna 1947, ja juuri tämä ensimmäinen suomenkielinen painos minulla on.

Jalnan kevään alussa Renny Whiteoak palaa sodasta (siitä ensimmäisestä, luulisin, vaikka vuotta ei missään mainitakaan). Hän palaa yhdessä naapurissa asuvan Mauricen ja palvelijan, Wraggen, kanssa. Renny on ollut neljä vuotta poissa, ja sinä aikana hänen isänsä ja äitipuolensa ovat kuolleet. Rennyä odottaa siis Jalnan isännyys ja neljän alaikäisen pojan huoltajuus.

Rennyn sisko Meg on edelleen käärmeissään Mauricelle, joka petti häntä häiden kynnyksellä 12 vuotta sitten. Todiste petoksesta, Mauricen tytär Pheasant, on Megille kipeä kohta.

Kirjan kantavana juonena on kylään muuttanut leskirouva Stroud, joka on kietonut Rennyn nuoren veljen Edenin pauloihinsa. Tätä rakkaustarinaa seurataan koko suvun voimin, kauhuissaan ja pohtien keinoja katkaista yhteydenpito. Kirjailija kuitenkin korostaa jatkuvasti tapaamisten viatonta luonnetta. Lähinnä Eden ja hänen ihastuksena rouva Stroud silittävät toistensa päätä runoja lukiessaan. Siinä vaiheessa kun päästään suutelemiseen, Eden kauhistuu itsekin ja haluaa paeta tilannetta.

Jalna-kirjojen mukana pääsee uppoutumaan kokonaan toiseen maailmaan, aristokraattiseen perheeseen, jossa vahva sukuyhteys on koko sarjan kantavana voimana. Ajatuksenani on pikkuhiljaa lukea kaikki minulla nyt olevat kirjat. Muutaman luin jo kesällä, mutta sitten tarvitsin vähän taukoa. Nyt kun kaipasin aivotonta luettavaa, palasin Jalnan pariin.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Lukumaraton 1.1.2016

Päätin osallistua lukumaratoniin enaimmäistä kertaa. Tänään ei ole ihanteellinen aika, mutta milloin olisi? Voin kertoa, että pikkulapsiperheessä sellaista päivää ei olekaan, jolloin äiti voisi keskittyä pelkästään lukemiseen. Luettavanani minulla on Simona Ahrnstedtin Sitoumuksia. Vähän jännittää, loppuuko luettava jopa kesken, koska tämä on ainoa mukana oleva kirja. Jos niin käy (tai kyllästyn) vaihdan sähköiseen kirjaan. Tabletille ladattuna on ainakin Runotyttöä englanniksi.
Maraton alkaa klo 7.50.
10.52 Tässä välissä oli pari muuttujaa, mutta kuutisenkymmentä sivua luettu. Päähenkilöt ovat ehtineet tutustua toisiinsa (Iliana alastomana uintiretkeltä siepattuna, Markus  on kunniallinen ritari, joka yrittää palauttaa tytön turvallisesti kotiinsa).  Ilianan perhe syyttää Markusta, koska Ilianan veli törmäsi näihin kotimatkalla ja onnettomuudekseen kuoli. Markusta on kidutettu ja uhattu tappaa, mutta kaikeksi onneksi Ruotsin kuningas kurkistaa juuri silloin ovesta ja pelastaa miehen. Tämän jälkeen kuningas määräsikin Markuksen ja Ilianan naimisiin keskenään. Koukuttavaa, kiehtovaa. Hyvä tarina, päähenkilöt sympaattisia, kyllä tällä jaksaa eteenpäin.
2.1.2016 klo 9.34
No niin. Maraton eteni surkeasti, koska lukuaikaa oli yllättäen vielä suunniteltuakin vähemmän. Päätin maratonin tänä aamuna 7.49. Etenin sivuille 196. Markuksella on tässä vaiheessa ollut ainakin kaksi tappajaa perässään, toinen heistä on nyt kuollut - se tyhmempi tietenkin. Markus ei ole vielä tavannut sitä toista, vaarallisemmalta vaikuttavaa. Illiana ja Markus lähentyivät, ja Markus vaikutti jopa ärsyttävän hyväkäytöksiseltä ja lempeältä. Vähän säpinää saatiin väijytyksen ja pääparin välille syntyneiden epäilysten muodossa. Tarina koukuttaa edelleen.