keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on saanut ihan kummallisen nimen. Kummallisen, ja erittäin osuvan. 


Kyseessä on kirjeromaani, jossa tarina kerrotaan eri henkilöiden kirjoittamien kirjeiden ja muiden merkintöjen muodossa. Aluksi siitä olikin vaikea päästä kärryille. Kuka kirjoittaa, ja kenelle? Tätä piti aika ajoin tarkistella.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville oli mukava, herttainen romaani, vaikka se kertoikin karun tarinan siitä, mitä voi tapahtua sodan ja miehityksen aikana. Se kertoo tarinaa nälästä, keskitysleireistä, miehityksestä, kuolemasta. Ja kuitenkin, vielä enemmän se kertoo ystävyydestä, toisen auttamisesta, rakastumisesta sodan eri puolista välittämättä ja selviytymisestä. Selviytymisestä, joka ei onnistuisi ilman toisten apua.

Päähenkilö Juliet on kirjailija, joka etsii seuraavan romaaninsa aihetta. Sota on ohi ja sattumalta Juliet päätyy kirjeenvaihtoon Guernseyn saarella asuvan miehen kanssa. Mies on mukana Kirjallisessa piirissä perunankuoripaistoksen ystäville, ja Juliet päätyy aihetta etsiessään kyselemään tästä tarkemmin, ja saamaan kirjeitä myös muilta jäseniltä. Juliet kiinnostuu heistä ja saaresta, joka kuulostaa vastustamattomalta, ja matkustaa tapaamaan uusia ystäviään.

Kaiken kaikkiaan Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on herttainen, mukaansa tempaava teos.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Antti Heikkinen: Pihkatappi

Voi mikä kirja! Antti Heikkisen Pihkatappi (2013) olisi ehdottomasti pitänyt lukea jo paljon aiemmin. Jos ei mistään muusta syystä, niin siksi, että savolaisen maaseudun autioitumisen kuvaus on murretta lukuunottamatta kuin kuvaus omasta kasvuympäristöstäni. Hyvin harvoin on mikään kirja vienyt näin totaalisesti jalat alta. Mutta ei se pelkästään sitä ole. Kyllä Antti Heikkinen on sen verran taitava sanojen käyttäjä, että kirja on nautinnollista luettavaa kaikille muillekin.

Pihkatappihan on juuri nyt ajankohtainen, koska Kuopion kaupunginteatterissa esitetään kyseisen kirjan teatterisovitusta, jonka päähenkilöä esittää itse kirjailija Antti Heikkinen. Tämän luettuani melkein tekisi mieleni matkustaa Kuopioon teatteriin (mutta käytännön syistä etäisyys taitaa estää minua tekemästä sitä).


Kirjassa Jussi, jo aikuisena, alkaa läpikäydä omaa elämäänsä ja kirjoittaa siitä kirjaa. Hän muistelee lapsuuttaa Savon maaseudulla. Minä en ole Savosta, mutta maatilalta kyllä. Monet yksityiskohdat tuntuivatkin Jussin kertomina riemastuttavan tutulta. Myös kielenkäyttö (siis kirosanat), joita jotkut lukijat ovat pitäneet liiallisena. Olen samaa mieltä Jussin kanssa, että siinä elämässä, ja siinä ympäristössä ne ovat välimerkki, eivät niinkään, no, mitään muuta.

Isä painostaa Jussia maatilan jatkajaksi. Jo kirjan alussa käy selväksi, että sitä ei tule tapahtumaan, koskapa Jussi kirjoittaa kirjaansa jossain kaukana kotitilaltaan. Ilman dramatiikkaa lähdöstä ei selvitä, mutta selvitäänpä kuitenkin.

Olen melko vakuuttunut siitä, että ensinnäkin hankin Pihkatapin omaan hyllyyni (nyt luin kirjaston kirjaa), luen sen myöhemmin uudelleen, ja pakotan myös läheiseni lukemaan sen. Lisäksi Antti Heikkisen tulevat kirjat ovat taatusti lukulistallani korkeammalla. 

Pihkatappia ovat viime aikoina lukeneet myös
Tarukirja, Kannesta kanteen ja Kirjamuistikirja.