sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia

Olen yrittänyt löytää kirjastostani myös sopivaa sarjakuvaluettavaa. Valikoima lähikirjastossani on kuitenkin valitettavan suppea, joten joutunen retkelle johonkin isompaan kirjastoon siinä toivossa, että löytäisin kiinnostavia sarjakuvia. Reetta Niemensivun Aavepianisti ja muita kertomuksia (2011) löytyi kuitenkin lähikirjastoni hyllystä.


Aavepianisti ja muita kertomuksia on ohut vihkonen, johon on koottu neljä kummitustarinaa kuvitettuna. Kyseessä on mukava välipala - ei liian pelottava minullekaan. Tarinoiden sävy on jotenkin herkkä ja hellyttävä. Sarjakuvaa ehkä ei voi spoilata, jos kerron, että se päättyykin sanoihin "Niin kaunista."



Koska omalla piirtämiselläni en saisi aikaan edes tikku-ukkoa, en koe olevani oikea henkilö arvioimaan piirrosjälkeä. Värien käyttö on kyllä aika tummaa, mikä sopii kummitusjuttujen luonteeseen. Kiva välipala.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Ilmeisesti lapsuudessani Astrid Lindgrenin teokset eivät kuuluneet kirjastoauton valikoimiin, koska hänen kirjansa ovat minulle vieraita. Kirjastoauton lasten- ja nuortenkirjat luin kyllä laidasta laitaan, joten siitä päättelen, ettei näitä ehkä siellä edes ollut.

No, nyt tämä puute on Veljeni Leijonamielen (äänikirja 2003) osalta korjattu. Äänikirja löytyi kirjaston nuortenosastolta ja harkitsin hetken, voisiko tätä lukea lapsille. Edes tarina ei ollut minulle entuudestaan tuttu (en kyllä käsitä miten se on mahdollista!), joten pikaisesti googlasin ja totesin, että ei. Moni koki Veljeni Leijonamielen enemmän aikuisten kirjaksi kuin lasten kirjaksi. Päädyin siis kuuntelemaan kirjaa ihan yksikseni ja lasten kanssa palataan asiaan ehkä joskus.


Kirjan kertojana on Korppu, 10 vuotta. Korppu on vakavasti sairas ja tietää kuolevansa. Isoveli Joonatan kertoo Korpulle tarinaa Nangijalasta, paikassa jossa ei ole sairauksia tai vammoja ja kaikki saavat kaiken mitä haluavat ja siellä seikkaillaan aamusta iltaan. Nangijalaan siirrytään kuoleman jälkeen. Aikuinen minussa kuuli veljen Joonatanin kertomissa tarinoissa lohduttavaa taivasuskoa. 

Kaikkien yllätykseksi Joonatan kuolee onnettomuudessa ennen Korppua. Korppu kuitenkin seuraa pian perässä. Äiti minussa itkee sitä ajatellessani. Kirjassa poikien äidistä tämän jälkeen puhutaan sen verran, että Nangijalan kodissa on varattu huone äidille, huone, johon mahtuu vaikka kymmenen ompelukonetta, jos äiti niin haluaa.

Nangijalassa kaikki unelmat toteutuvat, mutta se ei olekaan pelkästään hyvä paikka. Tässä taivaassa on myös ongelmia. Sieltä löytyy petturi, jonka henkilöllisyyttä arvaillaan, uhkaa ja pelkoa. Seikkailuja ne varmaan lapsen mielessä olisivat.

Veljeni Leijonamieli on mielestäni jokseenkin hidastempoinen, eikä kovin vakuuttava. Ehkä tarinan pitäisi jo olla tuttu, jotta siihen olisi nostalgiasyistä mukava palata? Kirja jäi kesken, koska edes pitkillä automatkoilla ei kärsivällisyyteni riittänyt tarinan kuuntelemiseen. Ehkä kuitenkin palaan tämän pariin vielä joskus?

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Miksiköhän minä tartuin kirjaan Norwegian Wood (1987, suom. 2012)? Ehkä olin nähnyt sen jossain kirjablogissa? En tiedä. Murakami oli minulle tyystin vieras tuttavuus. Kannessa Murakamia kuvaillaan yhdeksi maailman parhaista kirjailijoista ja kerrotaan, että hänen kirjoistaan otetaan miljoonapainoksia Japanissa ja niitä julkaistaan yli 40 maassa. Norwegian Wood on hänen läpimurtoteoksensa, joten ajattelin, että jos jotain häneltä luen niin sitten tämän.



Kirjan minäkertoja muistelee kaihoten nuoruuttaan. Hän kertoo kirjassa nuoruudenrakastetustaan Naokosta, ja heidän välisensä side paljastuu vähitellen. Naoko oli Torun kuolleen ystävän tyttöystävä. Yhteisen ystävän tekemä itsemurha ajaa Naokon ja Torun myöhemmin yhteen, ystävystymään, rakastumaankin. Se ei kuitenkaan riitä, eikä Naoko kestä elämää.

Toru opiskelee yliopistossa ja hänen elämäänsä asuntolassa kuvaillaan laveasti.

Olin kyllä kokenut kaikenlaista kummaa Shinjukussa, mutta koskaan aiemmin kaksi vierasta tyttöä ei ollut kutsunut minua juopottelemaan aamulla kahtakymmentä yli viisi. En kuitenkaan jaksanut kieltäytyä eikä minulla ollut kiirekään, joten ostin sylillisen sakea ja särvintä läheisestä automaatista, minkä jälkeen menimme parkkipaikalle aseman läntisen sisäänkäynnin viereen ja pidimme kolmestaan spontaanit juomingit.

Ei tämä heti vakuuttanut. Kirjan puolivälissä melkein jo luovutin. Asiat eivät tuntuneet etenevän mihinkään. Siinä sitä vain jahkattiin, eikä kukaan tuntunut tietävän mistään mitään. Juopottelua, välinpitämätöntä seksiä nimettömien ja kasvottomien tyttöjen kanssa, päättymätöntä kaihoamista Naokon perään, hulluttelua Midorin kanssa. Sitten päätin selailla kirjaa eteenpäin, niin että tietäisin mitä siinä tapahtuu ja voisin hyvillä mielin luopua lukemisesta. Jossain vaiheessa selailua tarina alkoi taas edetä ja luin ihan hyvillä mielin loppuun.

"Jos pääset pois täältä, muutatko minun luokseni?" kysyin. "Sitten minä voisin suojella sinua pimeydeltä ja painajaisilta. Sitten minä voisin halata sinua niin kuin Reiko, silloin kun sinua ahdistaa."
Naoko painautui minuun vielä tiukemmin. "Se olisi ihanaa", hän sanoi. 

Pokkarimuodossa kirjassa on 426 sivua. Minusta se olisi kaivannut pientä tiivistämistä, mutta mikä minä olen sanomaan, sentään maailmankuulun kirjailijan läpimurtoteos. Nettikeskustelujen perusteella Norwegian Wood on Murakamin kirjoista ehkä helpoiten lähestyttävä. Ja koska tämäkään ei ollut minusta mitenkään erityisen helposti lähestyttävä, en nyt ihan äkkiä usko, että olen lukemassa hänen muuta tuotantoaan. Eihän sitä koskaan kuitenkaan tiedä.

Vaikutinko liian negatiiviselta? Se ei ollut tarkoitukseni. Kirjassa on hyvä tarina, jonka lopputulos ei ollut liian ennalta-arvattava. Jos vielä Japani kiinnostaa, niin kannattaa tätä kokeilla.