sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Leena Lehtolainen: Surunpotku

Leena Lehtolaisen uusin Maria Kallio-romaani Surunpotku (2015) vie lukijan jälleen keskelle rikoksia ja myös Marian henkilökohtaista elämää. Marian työtä uhkaa lakkauttaminen, kollegalla Koivulla on surua lapsen vakavan sairauden vuoksi ja vanhoista kirjoista tuttuihin hahmoihin viitataan siellä täällä. Ryhmä selvittää murhaa, joka tapahtuu kirkossa.


Ei tämä huono ole, mutta ei ehkä myöskään parasta Maria Kalliota. Kirkosta löytyy ruumis, joka paljastuu jalokiviasiantuntijaksi. Monellakin tuntuu olleen perusteita miehen surmaamiseksi, mutta kuka on syyllinen? Hommaan kätkeytyy rahanpesua, välistä vetämistä, varastettuja jalokiviä, tekaistuja syytteitä ja onnettomia ihmissuhteita.

- Olitko nähnyt miestä aikaisemmin kirkossa?
Matti pudisti päätään. - En minä kirkossa ihmisiä katso. Jumalaa minä sieltä haen. Vaikka jokainen ihminen on Jumalan kuva, minäkin. Mutta äiti on paholaisen kuva silloin kun se lyö.
Matti Ronkainen oli täysi-ikäinen ihminen, ei hänen olisi tarvinnut äitinsä kanssa asua, ja äiti olisi aivan hyvin voinut käskeä hänet pois kämpästään. Ehkei Matti lähtenyt, koska ei ollut paikkaa minne mennä, ehkei äiti ajanut häntä pois, koska hänellä olisi ainakin yksi rääkättävä. Olin nähnyt näitä kauhuntasapianoperheitä työssäni aivan riittävästi. Parisuhteessa eläviä, jotka eivät lähtenee, vaikka puoliso olisi harrastanut silmitöntä henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Aikuiseksi varttuneita lapsia, jotka roikkuivat vanhemmissaan ja isovanhempia, jotka määräyksillään terrorisoivat kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Mutta tuttu piina oli monesta parempi kuin tuntematon yksinäisyys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti