sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

"Mitä jos se luopuu unelmastaan niin kuin Johanna? Vihaa siksi itseään ja muita lopun ikänsä?"
"Tai ehkä sillä on ihan omat unelmat. Ehkä se seuraa niitä just nyt."

En palaa takaisin koskaan, luulen on Satu Vasantolan esikoisromaani ja löytyi kirjaston uutuuspöydältä. Nappasin sen siitä mukaani, ja jos jotain ennakko-odotuksia ehti syntyä, niin teos kyllä pääpiirteittäin lunasti ne. Kirja oli luettava vauhdilla, enkä vain voinut jättää sitä kesken.



Nykyajassa 92-vuotias Martta joutuu hautaamaan oman poikansa Tapion. Mikä on johtanut tähän tilanteeseen? Lukija pääsee seuraamaan Martan nuoruutta, Tapion elämää ja vielä Martan lapsenlapsen Susannan elämääkin. Mukaan ahdetaan vielä turvapaikanhakijat Fatima ja Tariq.

Ajallisesti romaanissa hypellään koko ajan edestakaisin, mikä teki siitä vähän sekavan tuntuisen. Kirja kertoo myös niin monta ja niin monen ihmisen tarinaa, että välillä tuntuu, että jotain olisi voinut tarpeettomana karsiakin kokonaisuuden siitä suurestikaan kärsimättä.

Helmet-lukuhaaste Sattumanvaraisesti valittu kirja.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Mary Westmacott (Agatha Christie): Ruusun aika

Ruusun aika on Agathan Christien salanimellä Mary Westmacott kirjoittama draama ilman rikosta. Ongelma on vain siinä, että minä odotin koko ajan rikosta tapahtuvaksi, ja kun sitä ei tapahtunut, menetin mielenkiintoni koko kirjaan.


Kertoja on vammautunut auto-onnettomuudessa pyörätuoliin, mikä tekee hänestä tavallaan sivustakatsojan paikkakunnan tapahtumissa. Kaupungissa on St Loon linna, jossa asuu kaunis ja etäinen Isabella. Vaalit ovat tulossa, ja kaupunkiin tulee omaa etuaan vahvasti tavoitteleva John Gabriel. Ja sitten tapahtuu mitä tapahtuu ja koko kirja päättyy töksähtäen. Hahmoista kukaan ei muodostunut sellaiseksi, että olisin oikeastaan välittänyt siitä, mitä heille tapahtuu.

Helmet-lukuhaaste: Surullinen kirja.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Sara Medberg: Kreivin käsivarsilla

Isabella vastusti sankarillisesti halua polkea jalkaa. Hän ei ollut koskaan tavannut ärsyttävämpää miehenpuolta! Kreivi Constantin oli ylimielinen, omavaltainen ja salaperäinen. Miksei hän suostunut kertomaan, mistä kaikessa oli kysymys?

Olen lukenut aiemmin Sara Medbergin Holhokin ja selvästi samat teemat toistuvat. Molemmissa jostain ilmestyy yhtäkkiä kaukainen holhooja nuoreksi naiseksi kasvaneelle orpotytölle. Molemmissa sankaritar, kyseinen orpotyttö on saanut epäsovinnaisen kasvatuksen. Kreivin käsivarsilla (2016) kirjan sankaritar Isabella asuu lähinnä palvelijan asemassa tätinsä kartanossa, kun yhtäkkiä myrskyisenä syysiltana kartanoon saapuu muukalainen, joka ilmoittaa olevansa Isabellan holhooja ja ottavansa hänet mukaansa. Alkaa vauhdikas pakomatka, eikä Isabella tiedä, mihin heillä on yhtäkkiä kiire, ja mitä he oikein pakenevat. Vielä kummallisempaa on kun, kun holhooja, kreivi Constantin ilmoittaa Isabellan olevan vaarassa ja ainoa keino pelastaa hänet on avioitua kreivin kanssa. Kreivi tosin ei etsi romanttista avioliittoa, vaan haluaa säilyttää tietyn etäisyyden heidän välillään.


Pidin aiemmin lukemaani Holhokkia salaisesti humoristisena kirjana, ja Kreivin käsivarsilla vaikuttaa hieman totisemmalta. Vaikka myös Isabella ottaa reippaasti asiat omiin käsiinsä, on hän ehkä kuitenkin enemmän kreivin vietävissä kuin nykynainen soisi. Siksi historiallisen romantiikan kirjoittaminen onkin varmasti vaikea laji: nykylukijalla on kaikenlaisia vaatimuksia, joita on taatusti erittäin vaikea toteuttaa, kun yrittää samalla kirjoittaa historiallista, edes jotenkuten uskottavaa romaania.

Kreivin käsivarsilla viihdyttää helppolukuisena ja onnellisena rakkaustarinana romanttista lukijaa.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Katie Kirby: Kuppi nurin - Kirja epätäydellisille vanhemmille

No niin, nyt kun olemme tulleet siihen tulokseen, että pikkulapset voivat olla ihan helvetin hankalia, sinua varmasti kiinnostaa tietää, mitä niille sitten pitää tehdä. Minun vinkkini on viedä heidät pariksi tunniksi päiväkotiin, jotta saat olla ihan yksin pimennetyssä huoneessa edes pari tuntia. Jos kaipaat lisää neuvoja, sori. Kannattaa etsiä jokin toinen opaskirja.

Britti-äiti Katie Kirby on pitänyt blogia Hurrah for Gin vanhemmuudesta, ja hänen huomioistaan ja tikku-ukkopiirroksistaan on koottu kirja Kuppi nurin - kirja epätäydellisille vanhemmille.



Enimmäkseen pidin kirjan teksteistä ja huomioista kovasti. Tunnistin monta kohtaa omakseni. On kuitenkin jotain, mitä en tunnista, enkä ainakaan tunnusta. Alkoholinkäyttö vinkataan monessa kohtaa pelastuskeinona. Ehkä se on suomalaista puritaanisuutta, mutta minun on vaikea yhdistää vauvanhoitoa ja viinin naukkailua yhteen. Ajattelin, että se on vitsi, ja tehokeino, mutta onpa kirjaan  mahdutettu kokonainen luku "Lapset ja krapula - yök". Luvussa annetaan ymmärtää, että kirjoittaja saattaa jäädä yllättäen juhlimaan ilman että puoliso edes tietää. Silloin hän vain päättelee vaimon olevan laulamassa karaokea ja juhlimassa villisti. Täh? Valitan, mutta sen kaltainen spontaanius ei mielestäni oikein sovi lapsiperheen elämään, oli sitten kyseessä äiti tai isä.

Mutta annoin alkoholiviittausten soljua ns. toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos - paitsi pitäisikö lukemisesta puhuessaan puhua silmistä eikä korvista? Muut huomiot olivat mielestäni joka tapauksessa osuvia ja lohdullisia.

Ehkä helpottaa kuulla, että tämäkin on pelkkä vaihe kuten kaikki muukin vanhempana olemisessa. Tosin se on pitkä, loputtomalta sokkelolta vaikuttava vaihe, jota seuraa - muut tykkäävät muistuttaa sinua siitä - kahta kauheampi vaihe.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Janet Evanovich: Lean mean thirteen

"Are we fighting?"
"Am I yelling and waving my arms?"
"No."
"Then we aren't fighting."

Kun tajusin, ettei Janet Evanovichin Stephanie Plumista kertovaa dekkarisarjaa todellakaan ole suomennettu loppuun, jouduin siirtymään englanninkielisiin alkuperäisteoksiin. Se ei toisaalta tee ollenkaan pahaa kielitaidolleni, joten en valita. Lean mean thirteen (2007) on helppolukuista kieltä, ja tarinassa on helppoa pysyä mukana.


Stephanie on jo pidempään pyörinyt kahden miehen välillä: on-off-poikaystävä Morellin ja vaarallisen Rangerin. Heidän lisäkseen hänen elämässään on ollut kolmaskin mies: ex-aviomies Dickie. Dickie rysähtää takaisin Stephanien elämään, kun Stephanie järjestää Rangerin pyynnöstä kohtauksen miehen työpaikalla ja asentaa samalla jäljityslaitteen (vai kuuntelulaitteen? Tässä kohtaa täytyy myöntää, että vakoojasanastoni on hieman puutteellinen) Dickieen.

Kun Dickie sitten katoaa ja häntä epäillään murhatuksi, ex-vaimo Stephanie, joka on juuri riidellyt Dickien kanssa, on ykkösepäilty. Stephanie tietenkin itse tietää, ettei ole syyllinen, mutta kuka sitten on?

Osallistuu Kaikilla kielillä -lukuhaasteeseen. Haasteessa on tavoitteena lukea kirja kaikilla osaamillaan kielillä. Englanti oli helppo, ruotsi on jo työn alla.
Lisäksi osallistuu Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaasteeseen.

Aiemmat Stephanie Plum -postaukseni:
Kahdeksan kaunista
Yhdeksän hyvää
Kymmenen oksalla
Yhdestoista hetki
Twelve sharp

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Riikka Ala-harja: Kahden maan Ebba

Viime viikolla isä lähetti mulle viestin, ettei se haluaisi olla näin paljon musta erossa. Että sillä on niin kova ikävä, että toisessa maassa asuminen tuntuu rangaistukselta. 
Mä en osannut vastata siihen.
Enkä mä vastannutkaan.

Kahden maan Ebba (2017) kiinnosti minua kovasti luettuani siitä muutamia blogiarvioita ja se kyllä lunasti odotukset. Ebba kulkee kahden maan väliä, sillä Ebba ja äiti asuvat Suomessa ja isä Saksassa. Matkaan isän luokse on lähdettävä silloinkin, kun se ei yhtään sopisi, kuten koulun tanssiaispäivänä, kun haluaisi vain nauttia odotettujen tanssiaisten jälkitunnelmista ja jutella seuraavana päivänä koulussa kavereiden kanssa kaikesta. Mutta Ebba matkustaakin samana iltana Saksaan.



Tällä kertaa lentäminen onkin yllättävän mukavaa, kun samalle lennolle osuu toinenkin isänsä luokse matkustava lapsi.

Kahden maan Ebba on sopivan pituinen ja kuvaa Ebbaa ja hänen ajatuksiaan elävästi. Omille, vähän Ebbaa nuoremmille lapsilleni en Ebbasta lukenut, mutta olisin saattanut lukea, jos kahdessa kodissa eläminen olisi syystä tai toisesta heillä mielessä. Kirjassa ei ole sellaisia teemoja, joiden vuoksi välttelisin lukemista nuoremmille lapsille, nyt kirjaa ei luettu lähinnä pituuden vuoksi.

Helmet-lukuhaaste 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

Seinustalla oli matala kirjakärry. Laahasin itseni kärryn luokse, otin siitä tukea ja pudottauduin jalkaa varjellen sen taakse piiloon. 
Pidin pääni alhaalla ja kipsin kirjakärryn takana, toivoin parasta, ja yhtäkkiä minua alkoi vastustamattomasti naurattaa. Voisi elämä tietysti olla helpompaakin, ajattelin. Saattaisi olla yksinkertaisempaa, jos opettelisi puhumaan ihmisten kanssa.

Veera Vaahteran Kevyesti kipsissä (2016) on juuri sopivaa sairaslomaluettavaa. Kevyttä, helposti nieltävää ja aiheuttaa vain mukavia ajatuksia. Lotta on lukutoukka, joka keskittyy lähinnä lukemiseen. On onni, että hän on löytänyt työpaikan - kirjaston vahtimestarina - jossa joutoaikana voi sitä harrastaa. Mutta kirja kädessä ja silmät kirjassa Lotta kävelee vahingossa auton alle ja loukkaa jalkansa.


Kun samaan aikaan yläkerran mummo on unohtanut veden valumaan, joutuu Lotta evakkoon siskon luokse. Ja niin elämään ilmaantuu yhtäkkiä kaksikin kiinnostavaa miestä: Jiri, jonka kanssa voi keskittyä kaikessa rauhassa lukemiseen, ja Olle, joka on suorastaan ällöttävän sosiaalinen. Kumpi heistä kannattaisi valita?

Helmet-lukuhaaste: kirjassa luetaan kirjaa.